Ylilääkäri: Korvaushoidon lisääminen vähentäisi fentanyylikuolemien riskiä

Viime viikolla julkisuudessa esiintyneet fentanyylilääkelaastarin väärinkäyttötapaukset ovat pohdituttaneet asiantuntijoita. Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkärin Antti Holopaisen mukaan myrkytyskuolemien riski vähenisi, jos opioidiriippuvaisten korvaushoitoon pääsy olisi nykyistä helpompaa.

Opioideista eli morfiinin sukuisista aineista kuten heroiinista riippuvaiset ihmiset tarvitsevat huumetta hengenvaarallisiin vieroitusoireisiinsa. Riippuvuutta hoidetaan lääkitsemällä potilaita Subutex-lääkkeellä eli buprenorfiinilla tai metadonilla.

– Suomessa opioidiriippuvuus katsotaan ei-kiireelliseksi sairaudeksi ja hoitoon pääsyä voi joutua odottamaan puolikin vuotta. Jos lääketieteellisesti arvioidaan, hoito pitäisi kuitenkin aloittaa heti, Holopainen sanoo.

Esimerkiksi Tanskassa ja Keski-Euroopassa hoitoa saa yleensä vuorokauden kuluessa. Suomessa hoitoon pääsyä pitäisi Holopaisen mielestä helpottaa ja hoidon houkuttelevuutta lisätä.

– Silloin epätoivoisten riippuvaisten myrkytysriski pienenisi.

Buprenorfiinihoidossa, samoin kuin valvotussa metadonihoidossa, yliannostuskuoleman riski on lähes olematon. Esimerkiksi syöpäkipujen hoitoon laastareissa käytetty fentanyyli sen sijaan on buprenorfiinia vaarallisempaa yliannostusvaaran vuoksi.

Huumeiden käyttöä tutkinut valtiotieteilijä dosentti Mikko Salasuo arvelee, että potilaiden kynnys hakeutua vieroitusoireiden iskettyä vaikkapa A-klinikalle on suuri.

– Relevantti kysymys lienee, mitä tekee lääkäri, kun huumeriippuvainen hakee apua vieroitusoireisiin. Veikkaan, että heittää aineiden hakijan useimmiten pihalle, Salasuo sanoo.

Viime viikon alussa Kuopiossa sattuneissa myrkytystapauksissa nuori mies ja nainen kuolivat ja yksi sairastui vakavasti fentanyylin yliannostuksen vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat