Yliajojutun todistaja: Poliisimies juoksi tielle

Poliisin yliajojutun käsittely jatkuu Kokkolan käräjäoikeudessa todistajien kuulemisella. Oikeudessa kuultiin kahta oululaista poliisia, jotka ajoivat poliisin siviiliautolla poliisin murhasta syytettyä takaa viime kesäkuussa.

Syytetty ylihärmäläismies ajoi poliisia pakoon syyttäjän mukaan liikennekelvottomalla bemarillaan noin 50 kilometrin matkan tietä nro 8 Kalajoelta Kälviälle ennen poliisimiehen kuolemaan johtanutta törmäystä.

- Ajotyyli oli vauhtia lukuunottamatta autokouluoppien mukainen. Kuljettaja ajoi liikennesääntöjen mukaan omaa kaistaansa, ohituksissa käytettiin vilkkua ja varmistettiin vastaantulvat, ylikonstaapeli Jaakko Kaakinen kertoo.

Kaakinen kuvasi ajoa todella määrätietoiseksi ja vauhtia lukuunottamatta turvalliseksi. Ylikonstaapeli Esa Liikalan mukaan matkalla oli vain yksi tapahtuma, missä vastaantulija joutui väistämään bemaria.

Kohtalokas kaistanvaihto

Konstaapeli Kaakinen oli hälyttänyt virka-apua takaa-ajon alkuvaiheessa Kokkolasta. Poliisien mukaan kokkolalaiset ilmoittivat valmistelevansa pakkopysäytystä ja heidän tehtävänä oli estää kääntyminen Kajaaniin johtavalle tielle.

- Kasitielle ei kenttäjohtajan mukaan ollut tarkoitus tuoda mattoa, Liikala kertoi.

- Kajaanintien risteystä kohti tullessamme näin, että poliisimies juoksee tielle. Tällöin bemari teki peliliikkeen ja vaihtoi vasemmalle kaistalle, jota se ei ollut tehnyt koko matkan aikana.

- En muista huusinko radioon, mutta johonkin huusin. Yritin varoittaa, ettei olisi siinä tiellä, kun vauhti oli sellainen, Kaakinen kertoi oikeussalissa henkeään haukkoen.

Bemari liikkui kuitenkin suoraan kohti virkapuvussa ollutta poliisia. Poliiisen kertoman mukaan viimeksi mitattu keskinopeus oli 195km/h.

- Minun käsitykseni oli, että kuljettajan tarkoitus oli ohittaa tiesulku suurella nopeudella. En nähnyt jarruvalojen syttyvän, joten hänen tarkoitus oli minun käsitykseni mukaan väistää, Liikala kertoi.

- Poliisin olisi voinut ohittaa turvallisesti vain oikealta puolelta maton yli. Kuljettajalla on ollut tyypillinen pakoajatus; mattoon en aja, Liikala sanoi.

Todistajien mukaan tiellä seisonut poliisi ehti ottaa ennen törmäystä muutaman askeleen sivuun. Ennen törmäystä poliisit näkivät poliisin heittämän piikkimaton ilmassa.

- Poliisin seisoessa tiellä ajattelin, että nyt tuli tehtyä iso virhe. Siihen saakka poliisin toiminta oli ollut määrätietoista, ylikonstaapeli Kaakinen kertoi oikeudelle.

- Törmäystä ei olisi tapahtunut, jos kuljettaja ei olisi vaihtanut kaistaa, Liikala summasi.

Lue myös:

    Uusimmat