Yliajettu poliisi kertoi kauhunhetkistä: "Härkätaistelijan liike pelasti minut"

- Se tuli kuin salamana. Vieläkin kuulen sen revitysäänen, joka autosta tuli, yliajettu poliisi kertoi kauhunhetkistään Espoon elokuisessa yössä.

- Jos en olisi väistänyt, olisin jäänyt konepellille ja kaatunut maahan. Moneen suuntaan pitää olla kiitollinen, ettei käynyt pahemmin, noin 31-vuotias poliisimies kertasi tapahtumia oikeussalissa.

Poliisipartio oli Mellsteninrannassa Haukilahdessa nuorisovalvonnassa. Edellisenä lauantaina rannalla oli ollut tuhat nuorta ja tiistaina 12. elokuuta koulut olivat alkamassa.

- Hälytyskeskukseen oli tullut jatkuvasti ilmoituksia häiriöistä.

Syyte murhan yrityksestä

16-vuotiasta nuorta syytetään murhan yrityksestä. Syyttäjä vaatii neljän vuoden vankeustuomiota.

16-vuotias kiisti syytteen. Hänen mukaansa vauhtia ei ollut ja hän yritti väistää poliisia. 16-vuotias kertoi poliisin hypänneen auton kylkeen ja hakanneen tuulilasia. Vasta tässä vaiheessa hän kiihdytti.

Ajokortiton 16-vuotias kertoi paenneensa, koska oli säikähtänyt poliisia. Auton omistaa autossa olleen toisen nuoren isä.

Poliisimies kertoi, että partiokaveri oli ajanut autolla rannan niemen nokkaan ja hän jäi kahvilan kupeeseen. Poliisi tarkkaili kahvilan kulmalla ollutta noin kymmenen hengen nuorisoporukkaa. Joku pullo rikkoontui.

Samaan aikaan parkkipaikalle tuli harmaa mersu, joka kiihdytti niin paljon kuin autosta lähti. Kolme nuorta nousi autosta.

- Katsoin puskasta mitä jätkät meinaavat. Ehkä itsekin provosoituneena huusin heille, että "hienon näköistä. Oliko kaasu pohjassa?"

Poliisi käveli kavereita kohti, jolloin kaksi kääntyi ympäri takaisin auton suuntaan. - Ajattelin, että hakevat papereita autosta.

Yllättäen kaksikko meni autoon ja se käynnistyi. Auto peruutti parkkiruudusta takaoikealle.

- Mietin, etten ollut karjaissut olevani poliisi. Eivätkö he huomanneet sitä?

Parkkipaikka oli kuitenkin valaistu ja poliisimiehellä oli virkapuku. Käsi osoitti pysäytysmerkkiä. Toisessa kädessä oli taskulamppu, joka osoitti autoon.

"Auto nytkähti liikkeelle" 

Poliisimiehellä oli vaikeuksia kertoa tarinaa. Hän joutui pitämään taukoja. - Rauhassa vaan, syyttäjä Antti Sundberg rauhoitteli.

- Sitten se auto… oli kymmenen metrin päässä. Seisoin hieman kuljettajan näkökulmasta oikealla… Sitten se auto… Sori, polisi sanoi ja hengitti syvään.

- Se auto nytkähti liikkeelle ja se tuli niin kuin salamana.

- Tein poliisitaktisesti väärän liikkeen. Yritin tehdä itsestäni näkyvän, kun ajattelin ettei se nyt lähde mihinkään. Siirryin enemmän siihen ajolinjalle ja en ehtinyt muuta kuin… En ehtinyt todeta kuin että osuu. Ajattelin, että nyt menevät jalat. Jollain ilveellä onnistuin hyppäämään sivuun.

- Ajattelin, että otan osuman ylävartalolla, kunhan jalat eivät jää jää auton alle, poliisi kertoi oikeussalissa.

- Jälkikäteen ajattelin, että olen tehnyt härkätaistelija-tyyppisen liikkeen. Kuljettaja halusi pois parkkipaikalta piittaamatta siitä mitä minulle käy.

- Vieläkin näky on päässä. Se on kuin hidastetussa elokuvassa. Onnistuin väistämään sen keulan. Se meni helvetin läheltä.

- Kyynärpää osui konepeltiin. Mielestäni osuin vatsa edellä tuulilasia päin. Osuma tuntui todella pitkältä ajalta. Auto sinkosi minut 180-astetta ympäri.

- Luulin aluksi, että olisin jotenkin punnertanut itseni konepelliltä, mutta sellainen on mahdotonta.

Poliisimies jäi törmäyksen jälkeen jaloilleen. - En tajunnut katsoa rekisterikilpeä. Näin, että kyse oli harmaasta sedanmersusta ja että autossa olleet miehet olivat aasialaista taustaa. Muuta en nähnyt.

Heitti taskulampulla

Hän kertoi yrittäneensä heittää auton takavaloa taskulampulla, jotta se olisi helpompi huomata. - En tiedä osuinko.

- Yritin ottaa sen juosten kiinni, vaikka auto meni jo helvetin lujaa Mellstenintiellä.

- Sitten tajusin huutaa radioon, että poliisin päälle on ajettu Mellstenin uimarannalla.

Poliisi kertoi, että hälytyskeskus antoi samaan aikaan toista keikkaa eikä hän päässyt heti kertomaan auton tuntomerkkejä.

- Muistan kuulleeni tässä vaiheessa nuorisoporukasta, että ”ei jumalauta, näittekö mitä toi teki.”

- Kun hätäkeskus oli saanut turhanpäiväisen lorinan annettua toisesta keikasta, pääsin läpi.

Toinen partio oli huomannut mersun ja sai rekisterikilvestä yhden kirjaimen ja numerot.

Partiokaveri tuli autolla uimarannan kärjestä ja otti poliisimiehen kyytiin. - Muistan, että nuorisoporukka antoi aplodit.

Mukaan etsintöihin

- Tarkoitus oli ottaa mersu kiinni. Työkykyni pysyi yllä kaksi minuuttia. En osannut enää käyttää auton tietokonetta.

- Jonkin ajan kuluttua kuulimme Finnoontiellä takaa-ajosta, jossa aasialaistaustainen kaveri pakenee moottoripyörällä poliisia. Menimme sinne, mutta emme saaneet missään vaiheessa näköyhteyttä moottoripyörään.

Poliisimies sai törmäyksestä selkävamman. Hän oli kuusi viikkoa sairauslomalla ja kärsii edelleen pahoista stressioireita ja päänsärystä.


Lue myös:

    Uusimmat