Yli tuhat kuollut tai kateissa taifuunin jäljiltä Filippiineillä

Sääennusteiden mukaan taifuuni Durian laantuu trooppiseksi myrskyksi ennen saapumistaan Vietnamiin.

Ainakin 450 ihmistä on kuollut ja yli 600 on yhä kateissa Filippiineille iskeneen taifuuni Durianin jäljiltä, viranomaiset ilmoittavat.

Pelastustyöt ovat jatkuneet läpi päivän samalla kun toivo eloonjääneiden löytämisestä hiipui.

-Eloonjääneiden etsintä on ohi. Koirat löytävät enää ruumiita, espanjalaisen etsintäryhmän edustaja Daniel Fernandez sanoi.

Hirmumyrsky Durian iski pahiten Filippiinien itäosaan. Rankkasateiden aiheuttamat tulvat ja maanvyöryt hautasivat alleen kokonaisia kyliä Mayonin tulivuoren juurella, noin 300 kilometriä pääkaupungista Manilasta etelään.

Maanviljelysmaa tulivuoren ympärillä on hedelmällistä, ja siksi monet asuvat vuorenrinteillä. Pahimmin tuhoutuneilla alueilla kylät hautautuivat jopa 1,5 metrin paksuisen maanvyörymän alle.

Hätäavun toimittaminen kaukaisiin kyliin on ollut hidasta, ja tänään viranomaisilla ei ole ollut vielä tietoa kaikkien kylien kohtalosta.

Miljoonien tuhot

Maanvyöryjen uhreja on paikoin jouduttu etsimään käsin kaivaen. Joillakin alueilla tunnistamattomaksi ruhjoutuneita ruumiita haudattiin nopeasti joukkohautoihin tautien leviämisen estämiseksi.

-On tärkeää että löydämme niin monta ihmistä kuin mahdollista -- mutta jossain vaiheessa meidän on pakko lopettaa ja julistaa alue joukkohaudaksi, maan Punaisen Ristin johtaja Richard Gordon sanoi radiohaastattelussa.

Punainen Risti vetosi ulkomaihin veden, ruoan ja lääkkeiden saamiseksi myrskyn riepottelemille alueille.

Viranomaisten arvioiden mukaan kestää viikkoja ennen kuin katkenneet puhelinyhteydet ja sähköverkko saadaan korjattua. Myrskyn aineellisten vahinkojen on arvioitu nousevan yli 12 miljoonaan euroon.

Vietnamissa tuhansia ihmisiä on evakuoitu ja laivat kutsuttu takaisin satamaan tänään Durianin jatkaessa matkaansa kohti maan rannikkoa.

Sääennusteiden mukaan taifuuni kuitenkin laantuu trooppiseksi myrskyksi ennen saapumistaan Vietnamiin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(3.12.)

Lue myös:

    Uusimmat