Yli sadalle potkut Findetasta

Tietotekniikkayhtiö Fidenta vähentää yli puolet väestään. Maaliskuussa alkaneiden yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena lähtö on edessä enintään 110 työntekijälle yhteensä noin 200:sta.

Yt-neuvottelujen päättymisestä tänään kertoneen yhtiön mukaan irtisanomiset alkavat aikaisintaan elokuussa ja ne toteutetaan ensi vuoden huhtikuuhun mennessä.

Pankkikonserni Nordean ja it-yritys Tiedon omistaman Findetan tavoitteena oli alun perin vähentää 150 työntekijää.

Yt-neuvottelujen syyksi Findenta on ilmoittanut erityisesti Nordean toiminnan tehostamisen. Helsingissä toimiva Fidenta toimittaa Nordealle järjestelmäkehitys-, järjestelmähallinta- sekä integrointi- ja konsultointipalveluja.

Fidenta kertoi aiemmin keväällä myös siirtävänsä palvelutuotantoaan osittain Tiedon palvelukeskukseen Kiinaan, Intiaan tai Tshekkiin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat