Yli puolet sellu- ja paperitehtaista käy jouluna

Lähes kaksi kolmasosaa Suomen sellu- ja paperitehtaista hyödyntää tänä jouluna mahdollisuutta pitää tehdas käynnissä joulunajan. Metsäteollisuuden ja Paperiliiton taannoisen työkiistan seurauksena syntynyt ratkaisu kiinnostaa yllättävän vähän paperitehtaita, sen sijaan sellutehtaat ovat tarttuneet joulutyöhön innokkaasti.

Suomessa on 62 sellu- ja paperitehdasta, joista 38 käy tänä jouluna. Suomalainen joulu muuttui työvoittoiseksi esimerkiksi Pietarsaaressa UPM Kymmenen sellutehtaalla, joka onkin jo nelisenkymmentä vuotta pitänyt joululomaa.

Yksi töihin saapuvista on 6000 muun paperityöläisen ohella tänä jouluna kiertävä lämmittäjä Ari Venäläinen.

- Tietysti kun on pieniä lapsia, olisi kiva olla kotona joulu, hän sanoo.

Paperitehtaista vain alle puolet hyödyntää joulutyön mahdollisuutta, mikä yllättäen harmittaa myös naapurissa seisovan saman firman paperitehtaan työntekijöitä.

- Osa työntekijöistä on minulle sanonut, että kun kesällä oltiin sen verran kauan pois, niin miksei voisi nyt jouluna tulla töihin, kertoo varapääluottamusmies Veijo Ruotsalainen.

Työnantajalle joulutyö merkitsee noin prosentin osuutta liikevaihdosta, samalla huoltoseisokit voidaan siirtää halvempaan ajankohtaan. Useat tehtaat seisovat silti, sillä samassa rytäkässä sovittu seitsemän vapaan korvaus juhlapyhätyöstä panee työnantajat harkitsemaan joulutyön mielekkyyttä. Osa paperitehtaista seisoo myös heikon kysynnän vuoksi.

UPM Kymmenen Pietarsaaren sellutehtaan johtajan Kenneth Winbergin mukaan suurin hyöty tulee ympäristöpäästöjen suhteessa.

- Kun käynnistetään tehdas ja prosessi on epätasapainossa, tulee tällaiseltä laitokselta suuret päästöt.

Pahimmillaan epänormaalit päästöt kestävät jopa kuukauden. Pietarsaaressa joulutyöhön on totuttu, sillä korjaus ja huoltotyöt ovat joka tapauksessa tuoneet väkeä jouluksi töihin. Perinteiset joulukahvit ja koristelut piristävät työilmapiiriä.

Joulu 2005 jäänee paperityöläisten historiaan vuotena, jolloin väki liittyi noin 100 000 suomalaisen joulutyöntekijän joukkoon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat