Mainos

Yli puolet Britannian pidätetyistä huumeiden käyttäjiä

Useampi kuin joka toinen Britannian poliisin pidättämistä henkilöistä käyttää huumeita. Sisäministeriön raportin mukaan huumeiden käyttäjät varastavat toisten omaisuutta runsaan 23 miljardin Suomen markan edestä vuosittain.

Eilen julkistetun selvityksen mukaan useampi kuin kuusi kymmenestä pidätetystä osoittautuu testeissä huumeiden käyttäjäksi. 46 prosenttia pidätetyistä oli käyttänyt kannabistuotteita kuukauden sisällä pidätyshetkestä. Noin 20 prosenttia oli käyttänyt heroiinia muutamia päiviä ennen talteenottoaan. 10 prosenttia osoittautui testien perusteella kokaiinin tai crack-huumeen käyttäjiksi. Poliisin pidättämistä henkilöistä 25 prosenttia oli sekoittanut päänsä useammalla kuin yhdellä huumausaineella.

Selvityksen mukaan pidätettyjen narkomaanien hoitoonohjaus on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi vähentää huumeista aiheutuvia ongelmia. Ne jotka suostuvat hoito-ohjelmaan, säästyvät rangaistukselta. Tutkimuksen mukaan heidän viikoittainen huumerahan tarpeensa väheni tuntuvasti, keskimäärin runsaasta kolmesta tuhannesta markasta noin 600 markkaan.

Britanniassa arvioidaan olevan nelisen miljoonaa laittomien huumeiden käyttäjää. Heistä 97 prosentilla ei raportin mukaan ole tilillään "vakavia" ongelmia eikä heidän kontollaan ole rikoksia. Tutkimuksen aineistoon sisältyi yli 600 pidätetyn testituloksia vuosilta 1996-97.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.