Yli kuusi kiloa amfetamiinia levitettiin Oulun seudulle

Poliisi on paljastanut poikkeuksellisen laajan rikollisliigan, jonka epäillään välittäneen Oulun seudulle suuria määriä huumausaineita toissakesästä saakka. Lähes kaksi vuotta kestäneen esitutkinnan aikana poliisi on selvittänyt kaikkiaan 160 rikosta.

Liigan epäillään toimittaneen katukauppaan kaikkiaan 6,3 kg amfetamiinia.

- Tästä määrästä saa yli 30 000 annosta, joiden arvo katukaupassa on noin 200 000 euroa, poliisi kertoo.

Lisäksi poliisi on takavarikoinut muun muassa asunnoista, autoista ja maastokätköistä yhteensä noin 3 kg amfetamiinia, 47 grammaa kokaiinia sekä runsaan kilon hasista.

Pääepäillyllä huumetuomio

Poliisin mukaan epäiltyinä on kuulusteltu nelisenkymmentä henkilöä. Pääepäilty vapautui vankilasta toissa vuoden elokuussa aiemman huumetuomionsa jälkeen.

Tutkinnassa on ollut kiinniotettuna 33 ja vangittuna 22 henkilöä, joista viisi on edelleen vangittuna.

Poliisi kertoo, että rikollisryhmällä on ollut selkeä roolijako ja toimintamallit, joiden mukaan huumausaineet hankittiin Oulun seudulle säännönmukaisesti Lahden seudulta ja levitettiin eteenpäin.

Liiga tehtaili 160 rikosta

Huumerikosten lisäksi tutkinnassa on selvitetty väkivalta- ja omaisuusrikoksia, muun muassa pahoinpitelyjä, useita törkeitä varkauksia sekä törkeitä ampuma-aserikoksia.

Poliisi on takavarikoinut varastettua omaisuutta kymmenien tuhansien eurojen edestä. Epäillyiltä takavarikoitiin myös useita luvattomia aseita. Kotietsintöjä on tehty huimat 48 ja takavarikoita 20.

Rikoshyötyä viranomaiset ovat saaneet haltuun tähän mennessä yli 130 000 euron edestä.

Keskusrikospoliisi on tehnyt tutkinnassa tiivistä yhteistyötä Oulun poliisin kanssa. Rikosten selvittäminen on vaatinut myös kansainvälistä yhteistyötä muun muassa Ruotsin, Viron, Espanjan ja Hollannin poliisien kanssa.

Juttu on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat