Yli 70 prosenttia käytetyistä vaatteista päättyy jätteeksi - kuluttajat haluaisivat toisin

Suomalaiset kaipaavat toimivia kierrätysmahdollisuuksia rikkinäisillekin vaatteille, käy ilmi Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen selvityksestä.  

Kuluttajatutkimuskeskuksen arvion mukaan ihmisten käytöstä poistetuista vaatteista noin 72 prosenttia päätyy suoraan jätteeksi ja 22 prosenttia hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyksiin.  

Kyselyyn vastanneista monet ovat valmiita vähentämään tekstiilijätettä, mutta käyttökelvottomille ja rikkinäisille vaatteille ei ole sopivia kierrätyspisteitä kuin muutamilla paikkakunnilla.  

Rikkinäisiä vaatteita voidaan hyödyntää esimerkiksi pienompelimoiden materiaalina tai kuitukankaan raaka-aineena.  

Sähköiseen kyselyyn vastasi yhteensä 1060 ihmistä. Tutkimus on osa ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen Texjäte-hanketta.  

Lue myös:

    Uusimmat