Yli 600 eristetty Pekingissä sarsin varalta

Tilanne on kuitenkin hallinnassa, eikä sarsin uskota leviävän Pekingin alueella.

Yli 600 ihmistä on eristetty Pekingissä sars-epidemian leviämisen estämiseksi vilkkaan vappuliikenteen yhteydessä, kertoivat terveysviranomaiset tänään. Tilanne on kuitenkin hallinnassa, eikä sarsin uskota leviävän Pekingin alueella.

Nykyinen epidemia sai alkunsa turvamääräysten rikkomisesta Pekingin virustautien laitoksella. Kuuden ihmisen epäillään ja kahden tiedetään sairastuneen sarsiin Pekingissä ja Anhuin maakunnassa. Myös Hongkong on ryhtynyt varotoimiin, sillä 400 000 mannerkiinalaisen odotetaan saapuvan Hongkongiin vapuksi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat