Yli 50 000 rakentajaa uhkaa kortisto

Rakennusteollisuus RT ry:n suhdannekatsauksen mukaan talonrakentamisen tilanne on nyt erittäin synkkä. Ilman pikaisia korjausliikkeitä tilanne synkistyy edelleen johtaen yli 50 000 rakentajan työttömyyteen ensi talvena.

Talonrakennustöiden aloitukset ovat putoamassa kahdessa vuodessa puoleen. Asuntoaloitukset supistuvat tänä vuonna 14 000:n tasolle, joka on 1990-luvun huonoimpia vuosiakin selvästi matalampi.

Myös muun talorakentamisen uudistuotanto on lähtenyt laskuun ja sama suunta jatkuu ensi vuonna. Infrarakentaminen on säilyttämässä elvytystoimenpiteiden ansiosta kohtuullisen tason ja korjausrakentaminen kasvaa odotetusti, mikäli taloyhtiöt saavat syntymään päätöksiä korjaustöistä.

-Valtioneuvoston pyrkimykset asuntotuotannon käynnistämiseen mm. välimallilla näyttävät epäonnistuvan, koska rakennuttajat eivät saa kohteittensa rahoitusta järjestettyä. Tämän takia tulee ARAn tehtäviin nopeasti lisätä asetusteitse kohderahoitusmahdollisuus vanhan asuntohallituksen tapaan. Lisäksi tulee säätää vapaarahoitteiselle vuokratalotuotannolle verovapaus määräajaksi ja tukea omistusasuntojen hankintaa, jota esimerkiksi ASP:n ehtojen kehittäminen tukisi, liitto Rakennusteollisuus vaatii.

Kuin 90-luvun laman aikaan

Rakentamisen arvioidaan tänä vuonna supistuvan 13 prosenttia. Viime vuonna rakentamin pysyi vielä ennallaan, vaikka talonrakennustöiden aloitukset vähenivät jo viidenneksen. Rakentamisen supistuminen on samaa luokkaa kuin 1990-luvun alkupuoliskon laman aikana.

Katso Leena Laakson juttu (Kymmenen uutiset 21.4.2009)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat