Yli 400 loukkaantui maanjäristyksessä Japanissa

Voimakkaat maanjäristykset ovat aiheuttaneet tuhoa Japanissa. Yli 400 ihmistä on loukkaantunut ja materiaaliset tuhot ovat mittavat.

Jopa 420 ihmistä loukkaantui, kun voimakas maanjäristys tuhosi useita taloja, aiheutti sähkökatkoja ja mutavyöryjä Miyagin läänissä Koillis-Japanissa viime yönä Suomen aikaa. Järistys suisti myös junan raiteiltaan.

Järistys oli voimakkuudeltaan 6,2 Richterin asteikolla. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut vakavasti. Loukkaantuneiden määrä kasvoi poliisin saadessa uusia ilmoituksia loukkaantumisista. Ainakin 100 000 asuntoa jäi ilman sähköä.

Ainakin 27 ihmistä on saanut vakavampia vammoja, kuten luunmurtumia, Miyagin poliisin edustaja kertoi. - Pelkäämme, että loukkaantuneiden lukumäärä tulee nousemaan, mutta ainakaan vielä kukaan ei ole kriittisessä tilassa, hän jatkoi.

Vain muutamaa tuntia aiemmin maa tärisi hieman lievemmin. Järistyksessä loukkaantui silloin ainakin 11 ihmistä. Järistyksen voimakkuus oli 5,5 Richterin asteikolla.

Kahden järistyksen jälkeen aluetta tärisytti vielä jälkijäristysten sarja, jonka aikana järistysten voimakkuus nousi jopa 5,1:een Richterin asteikolla. Jälkijäristyksiä laskettiin kymmenen tunnin aikana 386 kappaletta.

Japanin meteorologian laitoksen mukaan nyt tapahtunut järistys ei ollut pelätty "Iso Järistys", jonka uskotaan iskevän Miyagin alueelle. Laitoksen mukaan on 80 prosentin mahdollisuus, että "Iso Järistys" iskee seuraavan 20 vuoden aikana.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Seitsemän uutiset 26.07.2003)

Lue myös:

    Uusimmat