Yli 30 varusmiestä loukkaantui salamaniskuista

Varusmiehet saivat vammansa ilmeisesti maan kautta iskeneistä salamoista. Kaikki loukkaantuneet ovat päässeet jo pois hoidosta.

Niinisalossa salamaniskussa pahiten loukkaantuneet kolme varusmiestä olivat harjoitusleirin purkutöissä lähellä ilmatorjunta-aseman tutkamastoa.

Vielä sairaalassa olevia miehiä ei ole kuultu, joten täsmällistä tietoa eilisen tapahtumista ei ole, kerrotaan harjoitusleirin tiedotustoimistosta. Tarkempi raportti on luvassa iltapäivällä pidettävässä tiedotustilaisuudessa.

Kahdessa erillisessa salamaniskussa loukkaantui kaikkiaan 33 varusmiestä. Heistä 11 vietiin sairaalaan. Lisäksi lääkäri tarkasti 22 miestä leirille järjestetyllä tilapäisellä hoitopaikalla. Kaikki loukkaantuneet varusmiehet ovat kuitenkin jo päässeet pois hoidosta.

- Kolme vakavimmin loukkaantunutta varusmiestä on saanut tyypillisiä sähköiskun aiheuttamia vammoja, mutta heidän tilansa on koko ajan ollut vakaa. Lievemmin loukkaantuneilla on ollut hetkellisiä kuulovaurioita ja tinnitusta, sillä pamaus oli melkoinen, harjoituksen apulaisjohtaja everstiluutnantti Jukka Orava kertoo.

Ukkosmyrskyyn oli varauduttu

Läntisen maanpuolustusalueen tiedottaja Kirsi Lehto-Brito kertoo, että salamat iskivät iltayhdentoista aikaan lyhyen, mutta rajun ukkoskuuron aikana.

Everstiluutnantti Orava oli itsekin harjoitusalueella salaman iskiessä. Hän kertoo, että säätiedotusten mukaan ukkosmyrkyn lähestyminen oli odotettavissa, ja muun muassa viestiasemissa oli ryhdytty ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin.

Varusmiehet osallistuivat Niinisalossa Läntisen maanpuolustusalueen sotaharjoitukseen. Taisteluharjoitusta jatketaan onnettomuudesta huolimatta normaalisti. Harjoitus päättyy tänään. Siihen on osallistunut 4200 varusmiestä.

Niinisalon salamat iskivät maan kautta

Niinisalossa loukkaantuneet varusmiehet saivat vammansa ilmeisesti maan kautta iskeneistä salamoista. Salamat löivät 23 kilometrin etäisyydellä toisistaan. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti.

Toinen isku osui ilmatorjunta-aseman tutka-antennin lähelle. Antennia laskemassa oli kolme miestä, mutta he eivät koskeneet suoraan antenniin. Toinen salama osui järven rannalla telttaleiriin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat