Yli 30 kuntaa vaatii korvauksia puukartellista

Kuntaliiton tietojen mukaan ainakin 36 kuntaa on päättänyt nostaa korvauskanteen raakapuukartelliin osallistuneita metsäyhtiöitä vastaan.

Kuntien päätökset perustuvat muun muassa oikeudelliseen esiselvitykseen, jonka eräät kunnat ovat yhdessä teettäneet raakapuukartellista.

Päätöksen korvauskanteen nostamisesta kartelliin syyllistyneitä metsäyhtiöitä kohtaan ovat tähän mennessä tehneet Heinola, Hämeenlinna, Juva, Kajaani, Kouvola, Kristiinankaupunki, Kuopio, Lappeenranta, Lieksa, Mikkeli, Nurmes, Pieksämäki, Rauma, Salo, Savitaipale, Sulkava, Vaasa, Äänekoski, Ilomantsi, Rautalampi, Valtimo, Tampere, Joensuu, Jyväskylä, Rovaniemi, Heinävesi, Kerimäki, Laukaa, Somero, Raasepori, Savonlinna, Punkaharju, Enonkoski, Leppävirta, Iisalmi ja Puumala.

Kuntaliitto on kehottanut kuntia nostamaan vahingonkorvauskanteet viimeistään 20. joulukuuta.

Vahingonkorvausvaatimuksen summa selviää myöhemmin

Markkinaoikeus totesi joulukuussa 2009, että Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj ja UPM-Kymmene Oyj ovat syyllistyneet vuosina 1997-2004 valtakunnalliseen kiellettyyn hintayhteistyöhön ja tietojen vaihtoon raakapuun hankinnassa.

Markkinaoikeus katsoi, että kartellissa tarkoituksena oli keskinäisen kilpailun rajoittaminen ja raakapuun hinnan hallinta.

Vahingonkorvausvaatimusten euromäärä selviää myöhemmin.

Kartelliin osallistuneet metsäyhtiöt ovat julkisuudessa kiistäneet aiheuttaneensa menettelyllään vahinkoa metsänomistajille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat