Yli 2000 litran pirtutakavarikko Nuijamaalla

Nuijamaan tullissa on paljastunut 2500 pirtulitran salakuljetusyritys. Liettualaisen rekan perävaunuun taitavasti kätketty pirtulasti löytyi eilen illalla rutiinitarkastuksessa. Takavarikko on jo neljäs vastaava Itäisen tullipiirin alueella viimeisen puolen vuoden aikana.

-Kyseessä on ammattimainen ja hyvin organisoitu toiminta, kertoi tullivalvontatarkastaja Antero Alaniemi Lappeenrannasta. 96-prosenttinen pirtu paljastui rekan välipohjaan tehdystä kätköstä ja sen katukauppa-arvo on noin puoli miljoonaa markkaa. Auton liettualainen kuljettaja on pidätetty ja asiaa tutkii Lappeenrannan piiritullikamarin rikosjaosto.

Viime vuonna Nuijamaalla paljastui kaksi ja Vaalimaalla yksi yli tuhannen litran pirtusalakuljetusyritys. Eilinen takavarikko on toiseksi suurin tullipiirin historiassa. Vuoden aikana paljastuneissa tapauksissa pirtun kätkemistapa on ollut samanlainen, ja toiminta on ollut ammattimaisesti suunniteltua.

-Viime vuoden pirtutakavarikoissa asialla olivat venäläiset. Nyt kiinni jäänyt kuljettaja oli ensimmäinen liettualainen itärajalla. Tässä liikkuu niin isot rahat, että pienet kalat tuskin uivat mukaan. Toiminta on hyvin järjestäytynyttä, Alasalmi korosti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat