Yli 200 maastapoistettua lennätetään rajan yli kuukausittain

Maahanmuuttoviraston tekemien maastapoistamispäätösten täytäntöönpano työllistää ulkomaalaispoliisia enemmän kuin koskaan.

- Tänä vuonna me ollaan onnistuttu poistamaan keskimäärin 250 henkilöä kuukaudessa, kun vielä viime vuoden alkupuolella maastapoistettujen määrä oli noin 80 henkilöä kuukaudessa, kertoo poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta.

Maastapoistamispäätös tehdään, jos tulijalla ei ole Suomeen saapumisen tai täällä oleskelun edellytystä. Suurin osa käännytetyistä on kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita.

Käännytetyt lennätetään rajan yli

Maahanmuuttoviraston tekemän maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanosta vastaa ulkomaalaispoliisi. Poliisi siis saattaa tai muutoin valvoo, että poistamispäätöksen saanut henkilö poistuu Suomesta. Tavallisesti käännytetyt lennätetään pois maasta poliisin istuessa viereisellä penkillä.

Huhtikuussa Suomi järjesti ensimmäisen kerran EU-maiden kanssa yhteisen maastapoistumislennon.

- Varasimme charter-lentokoneen, johon tuli useasta maasta maastapoistettavia. Tällä lennolla Suomesta poistettiin 40 henkeä. Operaation osallistuivat myös Ranska, Itävalta ja Saksa. Lentoreitti kulki Helsingistä Wienin kautta Kosovoon, kuvaa Poutanen.

Maastapoistamispäätöksen saaneista enemmistö on bulgarialaisia, venäläisiä tai niin-sanottuja Dublin-palautuksia, eli toisesta EU-maasta ennen Suomea turvapaikkaa hakeneita.

Turvapaikanhakijoita ennätysmäärä

Maastapoistamispäätösten suurta määrää selittää se, että viime vuonna Suomeen pyrki ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, 6000 henkeä. Se on neljä kertaa enemmän kuin vuonna 2007.

Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Matti Heinonen arvelee, että Suomen hakijatulva johtuu siitä, että muut EU-maat ovat kiristäneet omaa maahanmuuttopolitiikkaansa.

- Euroopassa vallitsee eräänlainen negatiivinen kilpailu valtioiden välillä. Jos jossain EU-maassa turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa, hallitukset ryhtyvät toimeenpiteisiin vähentääkseen turvapaikanhakijoiden määriä. Esimerkiksi Ruotsin kiristettyä maahanmuuttopolitiikkaansa, Suomen hakijamäärät ovat kasvaneet.

- Monessa eurooppalaisessa maassa tuntuu olevan sellainen henki, että nyt kiristetään olennaisesti linjauksia muun muassa taloudellisista syistä ja se on heijastunut ja heijastuu jatkossakin Suomeen, jatkaa Heinonen.

Heinosen mukaan Suomen linjaukset ovatkin tällä hetkellä poikkeuksellisen kiinnostavia turvapaikanhakijoiden silmissä.

- Perheenyhdistäminen on minun tietojeni mukaan erittäin paljon helpompaa Suomesta kuin monesta muusta EU-maasta. Esimerkiksi Saksassa noin puolitoista prosenttia hakijoista oli yksin hakevia alaikäisiä vuonna 2008, kun Suomessa vastaava luku oli yli 17 prosenttia.

Katso Nina Rahkolan juttu

Lue myös:

    Uusimmat