Yli 150 Somaliasta paenneen uskotaan hukkuneen Jemenin vesillä

Eloonjääneet kertoivat pyrkineensä pakoon Somalian taistelujen jaloista.

Yli 150:n Somaliasta pakoon lähteneen ihmisen pelätään hukkuneen Jemenin rannikolla, YK:n pakolaisasian järjestö UNHCR kertoo. Heitä kuljettaneet kaksi venettä kaatuivat merellä eilisiltana Jemenin turvallisuusjoukkojen tulitettua niitä.

Eloonjääneet kertoivat pyrkineensä pakoon Somalian taistelujen jaloista.

Yksi vene kaatui merellä kumoon tulituksesta hätääntyneiden matkustajien keikutettua sitä, ja toinen kaatui kovassa aallokossa saatuaan peräänsä merivartioston veneen ja helikopterin.

- Kuolonuhrien määräksi on vahvistunut 34. Lisäksi 123 kadonneen uskotaan kuolleen, UNHCR:n tiedottaja William Spindler sanoi Genevessä.

Ihmissalakuljettajat olivat ohjaamassa eilen neljää venettä samaan paikkaan Jemenin rannikolle, ja kaksi niistä ehti rantaan. 357 eloonjääneestä pääosa oli somaleja ja 75 etiopialaisia, Spindler kertoi.

Jemeniin on UNHCR:n mukaan saapunut tänä vuonna lähemmäs 26 000 somalialaista. Pakolaisjärjestö on pyytänyt Somalian naapurimaita ottamaan vastan taisteluja pakenevan väen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat