Ylen rahoituksesta ei sopua

Eduskuntaryhmät eivät kyenneet sopimaan illan neuvottelussaan Yleisradion rahoittamisen uudistamisesta. Keskustan ryhmänjohtaja Timo Kalli kertoo, että asiassa tarvitaan aikalisä. Uusi yritys tehdään ensi tiistaina.

- En saanut niin yksimielisiä vastauksia, Kalli totesi tunnin kestäneen neuvottelun jälkeen.

Kallin mukaan sovun syntyminen kariutui kiistaan rahoituksen tavasta ja Yleisradion hallinnosta.

Suurin oppositiopuolue SDP ajaa ensisijaisena vaihtoehtona Yleisradion rahoittamista valtion budjetista. SDP ei myöskään hyväksy ulkopuolista valvontaelintä, jollaisen hallituspuolueet haluaisivat Yleisradiolle.

Kallin mielestä se on kuitenkin jo nyt selvää, että Yleisradion toiminnan rahoittaminen valtion budjettivaroista ei ole käytettävissä oleva vaihtoehto.

Uudistusta pohjustanut kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) johtama työryhmä ehdotti yksimielisessä esityksessään, että Ylen toiminnan rahoituksessa siirrytään uudenlaiseen Yle-maksuun. Sitä perittäisiin kaikilta kotitalouksilta.

Kallin mukaan ryhmänjohtajien keskustelussa löytyi yhteistä näkemystä siitä, että mahdollista Yle-maksua on hyvitettävä jotenkin varattomille ihmisille.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat