Ylen kanaville analoginen jatko

Kaapeliyhtiöt ovat saaneet luvan jatkaa Ylen, MTV3:n ja Nelosen analogisia lähetyksiä. Analogisten kanavien jatkoajasta huolimatta digitelevisio on tv- ja kaapeliyhtiöiden yhteinen päämäärä.

Yle antaa kanavansa analogiseen kaapelijakeluun syksyllä helmikuun loppuun asti. Ylen mukaan päätös koskee ainakin kanavia 1, 2, ja FST5.

Jo aiemmin kaapeliyhtiöt ovat saaneet luvan MTV3:n ja Nelosen analogiseen jakeluun. Kanavia voidaan siis katsoa kaapelikodeissa vielä syksylläkin ilman digisovitinta.

Ensimmäistä kertaa istunut tuore Ylen hallintoneuvosto valtuutti yhtiön johdon neuvottelemaan jatkoajan edellyttämistä järjestelyistä. Jatkoneuvotteluissa Yle pyrkii turvaamaan sen, että kaapeliverkossa näkyisivät vähintään kanavat 1, 2 ja FST5.

Kaapeliyhtiöt ovat olleet kiinnostuneita etupäässä vain kanavien 1 ja 2 lähettämisestä kaapelitalouksiin. Kaapeliyhtiöt eivät halua pitää tarjolla kovin monta "vanhanaikaista" kanavaa, koska analogikanavat vievät tilaa muun muassa tulevalta teräväpiirtotarjonnalta, josta firmoille on luvassa tulovirtaa.

- Hyvät keskusteluedellytykset löytyy. Lopputuloksia en osaa lähteä sanomaan, kommentoi Kaapelitelevisioliiton toimitusjohtaja Jyrki Ojala Ylen päätöstä tuoreeltaan.

Digisignaalin muutos analogiseksi voidaan tehdä keskitetysti kaapeliyhtiössä siten, ettei tv:n katsojan tarvitse tehdä mitään. Kaapeliyhtiöt ovat odottaneet Ylen päätöstä, koska ne tarvitsevat valmisteluaikaa teknisiä järjestelmiään varten, sillä digilähetyksiin on aikaa enää runsaat kolme kuukautta.

- Kaapeliyhtiöillä on valmiudet tehdä hyvinkin nopeita ratkaisuja. Toivottavasti Ylen puolella on tarvittava neuvotteluvara, jotta päätös saadaan aikaiseksi, Ojala sanoi.

Analogisesta jatkoajasta huolimatta digitelevisio on tv-toimialan yhteinen päämäärä. Tv- ja kaapeliyhtiöiden toiveena on sekin, että jatkoajan kuluessa kodeissa digitalisoidaan myös kakkos- ja kolmostelevisiot.

(Kymmenen uutiset 22.05.2007)

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat