Ylen avustajasopimuksen päättymisestä nousi kohu

Yle kiistää väitteet, joiden mukaan yhtiön Venäjän-avustajan Antero Eerolan sopimus loppui kokoomuksen painostuksesta.

Ylen uutisten päätoimittajan Jouni Kemppaisen mukaan avustajasuhteen päättymisen taustalla olivat Eerolan toiminnasta aiheutuneet turvallisuusriskit.

– Kuten Eerola itsekin on todennut, yhtiön tärkeää omaisuutta on joutunut useasti asiattomiin käsiin olosuhteissa, joka kiinnitti turvallisuusosastomme huomion. Muun muassa kaksi meidän tietokonettamme tietoliikenneyhteyksineen on joutunut varkauden kohteeksi häneltä viime vuoden aikana, Kemppainen sanoo.

– Kun hänen sopimuksensa oli muutenkin päättymässä, olimme tilanteessa, jossa turvasyiden takia emme voineet jatkaa sopimusta, Kemppainen sanoo Ylelle.

Aiheesta nousi kohu, kun Yle ja toimittaja Eerola olivat julkisuudessa eri mieltä siitä avustajasuhteen päättymisestä.

Eerolan mielestä syy on se, että kokoomus painosti Yleä Eerolan haastateltua Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa Konstantin Kosatshevia. Haastattelu koski valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) kohua aiheuttaneita suurvaltalausuntoja.

Eerolan mielestä ajankohta hänen sopimuksen jatkamattomuudelle ja kokoomuksen Venäjä-kohulle ei voi olla sattuma.

Hän kertoo myös saaneensa Ylen ulkomaantoimituksen esimieheltä varoittavan sähköpostin, jossa pyydettiin olemaan uutisoinnin suhteen tarkkana, koska Suomessa Kataisen esikunta käy niin kuumana.

Eerola ehti avustaa Yleä Moskovassa noin kaksi vuotta. Hän on aiemmin työskennellyt Kansan Uutisten toimittajana ja vasemmistoliiton kansanedustaja Jaakko Laakson avustajana.

Sasi: Avustajakiista ei kuulu hallintoneuvostolle

Avustajakiista politisoitui tänään, kun Ylen hallintoneuvoston jäsen, sdp:n kansanedustaja Pia Viitanen sanoi haluavansa Eerolan työsuhteen päättymisestä selvityksen hallintoneuvostolle.

Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok) mielestä avustajakiista ei kuulu hallintoneuvostolle.

Verkkoapilan Roomasta tavoittama Sasi sanoo, että Yleisradiossa henkilöstöpolitiikan linjat vetää Ylen hallitus, ja henkilökunnan palkkaus on toimivan johdon asia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat