Yleislakko pysäytti Ranskan

Ranskassa julkinen liikenne on ollut lähes pysähdyksissä yleislakon takia. Lakolla työväenliike on osoittanut vastustavansa hallituksen eläkepolitiikkaa.

Julkinen liikenne oli tänään jumissa Ranskassa lakon takia.

Juna- ja bussiliikenne pysähtyi lähes tyystin ja monet lentokoneet jäivät kentälle Ranskassa, kun sadattuhannet työntekijät aloittivat mustaksi tiistaiksi kutsutun yksipäiväisen yleislakon. Lisäksi lukuisat koulut sekä lasten päiväkodit pitivät ovensa suljettuina ja sanomalehdet jäivät ilmestymättä.

Julkisen alan työntekijät pitivät satoja mielenosoituksia eri puolilla maata pääministeri Jean-Pierre Raffarinin hallituksen kaavailemia eläkeuudistuksia vastaan. Hallitus pyrkii siihen, että valtion palveluksessa olevat joutuisivat odottamaan vapaalle siirtymistään yhtä kauan kuin yksityisten yritysten työntekijät. Tällä hetkellä valtio myöntää työntekijöilleen täyden eläkkeen, kun he ovat olleet palkkalistoilla 37,5 vuotta. Yksityinen puoli vaatii sen sijaan 40-vuotista uraa. Kaikkien eläkkeelle siirtymistä aiotaan hidastaa vähitellen siten, että vuoteen 2020 mennessä työvuosia pitää kertyä 42. Ammattiliitot ovat varoittaneet jatkavansa protestointia lakkoaaltoina, kunnes Raffarin taipuu työntekijöiden vaatimuksiin ja luopuu eläkesuunnitelmistaan.

Ranskan rautateiden työntekijät aloittivat 36 tunnin lakon jo eilen, minkä takia arviolta kolmannes pikajunavuoroista jäi ajamatta. Lisäksi suurin osa lennoista jouduttiin perumaan.

Liikkuminen oli erityisen hankalaa Pariisissa, koska muun julkisen liikenteen lisäksi metrot seisoivat. Yksipäiväinen yleislakko vaikutti myös muun muassa sähkönjakeluun.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 13.05.2003).

Lue myös:

    Uusimmat