Yle: Yleisradion toimitusjohtajasta ei ole sovittu

Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Markku Laukkanen kiistää, että Yleisradion uudesta toimitusjohtajasta olisi jo sovittu. Asia ei ole myöskään esillä uuden hallintoneuvoston järjestäytymiskokouksessa toukokuun alussa.

Laukkasen mukaan kevään aikana päätetään toimitusjohtajan valinnan aikataulusta. Nykyisen toimitusjohtajan, 60-vuotiaan Arne Wessbergin toinen 5-vuotinen toimikausi Ylen johdossa päättyy vuoden lopussa.

Julkisuudessa on esitetty tietoa, että kolme suurta puoluetta olisivat jo sopineet, että uudeksi toimitusjohtajaksi valitaan nykyisin Veikkauksen johdossa toimiva Risto Nieminen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat