Yle vie lakon työtuomioistuimeen

Työnantajaa edustava Palvelualojen toimialaliitto vie eilisen ulosmarssin oikeuteen laittomana työtaisteluna.

Yleisradion henkilöstön eilinen ulosmarssi johtaa oikeustoimiin. Työnantajaa edustava Palvelualojen toimialaliitto vie 10 tuntia kestäneen lakon oikeuteen laittomana työtaisteluna.

Syyte kohdistuu useisiin ammattiliittoihin ja työntekijöitä edustaviin yhdistyksiin. Ulosmarssiin on arvioitu osallistuneen noin 2 500 työntekijää. Mukana oli henkilöstöä Suomen journalistiliitosta, Yleisradion toimihenkilöistä, Television tuotantotyöntekijöistä, Toimihenkilöunionista ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:stä.

Yleisradion johto totesi jo eilen pitävänsä työntekijöiden ulosmarssia laittomana työtaistelutoimena. Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner ei vielä eilen kuitenkaan halunnut kuitenkaan arvioida, viekö yhtiö ulosmarssin työtuomioistuimeen.

Ulosmarssi toteutettiin vastalauseeksi yhtiön talouden säästösuunnitelmalle, jonka arvioidaan johtavan 100-200 työntekijän irtisanomiseen. Eläkkeelle siirtymisten vuoksi henkilöstö voi vähentyä yli 400:lla. Yt-neuvottelut alkavat lokakuun alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat