Yle-vero vie kokonaisen ammattiryhmän historiaan

Ensi vuoden alussa tv-maksupinnareiden ei enää tarvitse hätkähtää ovikellon soittoa. Siirtyminen Yle-veroon poistaa myös tv-maksutarkastajat. Tämä merkitsee 63 tarkastajan irtisanomista.

– Maksutarkastus on heille kuitenkin sivutoimi. He ovat päätoimeltaan poliiseja ja haastemiehiä sekä näistä tehtävistä eläkkeelle jääneitä, kertoo tv-maksujohtaja Anssi Laakso Viestintävirastosta.

Tv-maksujen tarkastus jatkuu kuitenkin entisellään vielä tämän vuoden. Nykyään tehdään vuosittain tehdään noin 50 000 tarkastusta, ja rysän päältä jää kiinni liki 20 000 pinnaria.

Yle-vero lopettaa työt myös tv-maksuhallinnossa. Tämä merkitsee yt-neuvotteluja 43 henkilön kohdalla.

– Kaksitoista meistä pääsee eläkeputkeen, ja loput pyritään sijoittamaan muualle valtionhallintoon, putkeen pääsevä Laakso sanoo.

Uhkauksia puukolla

Televisiomaksun juuret ulottuvat peräti 85 vuoden taakse. Vuonna 1927 alettiin kerätä radiolupamaksua, ja vähitellen vuosikymmenien kuluessa on päädytty tv-maksuun.

Vuosien saatossa tarkastajia on uhkailtu fyysisestikin.

– Heitä on esimerkiksi työnnetty rappusia alas tai uhkailtu puukolla. Onneksi tarkastajillemme ei kuitenkaan ole sattunut mitään pahempaa. Tällaisten mahdollisten väkivaltatilanteiden takia olemmekin ottaneet tarkastajat ammattiryhmistä, joilla on valmiudet selvitä vaikeistakin tilanteista, Laakso kertoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat