Yle: Valtran ostajaksi kootaan kotimaista sijoittajaryhmää

Ylen radiouutisten mukaan traktorivalmistaja Valtran pitämiseksi kotimaisessa omistuksessa kootaan suomalaista sijoittajaryhmää. Radiouutiset kertoi saaneensa useista lähteistä vahvistuksen, että neuvotteluja ryhmän kokoamiseksi käydään vakavassa mielessä ja tarjous Valtran nykyiselle omistajalle Koneelle saatetaan jättää mahdollisesti jo muutaman viikon kuluessa.

Yle ei täsmentänyt, mitä tahoja sijoittajaryhmään olisi lähdössä mukaan. Yhtenä jäsenenä voisi kuitenkin olla Suomen valtion omistama Teollisuussijoitus. Sen toimitusjohtaja Juha Marjosola sanoi STT:lle jo pari viikkoa sitten pitävänsä mahdollisena, että Tes voisi lähteä hankkeeseen vähemmistösijoittajana osana isompaa sijoittajaryhmää.

Kone ilmoitti kesäkuun lopulla, että se etsii aktiivisesti ostajaa traktori- ja metsäkoneliiketoiminnoilleen. Valtran traktorituotannon myyntihinnan on arvioitu nousevan 400 miljoonaan euroon, kun kauppaan kuuluisivat myös yhtiön Brasilian tehtaat ja Sisu Diesel. Koneen taholta on aiemmin arvioitu, että traktorit ja metsäkoneet on tarkoitus myydä syksyyn tai viimeistään vuoden loppuun mennessä.

Valtralle löytynee kiinnostuneita ostajia myös ulkomailta. Julkisuudessa vahvoiksi ostajaehdokkaiksi on veikkailtu mm. Massey Fergusonin omistajaa Agcoa tai toista amerikkalaisyhtiötä Caterpillaria.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 22.07.2003).

Lue myös:

    Uusimmat