YLE: Unkarin tehtaanjohtaja putkaan

Unkarissa laajan myrkkyvuodon aiheuttaneen alumiinitehtaan johtaja on pidätetty. Unkarin lain mukaan hänet voidaan pitää säilytyksessä kolmen vuorokauden ajan ilman vangitsemismääräystä.

YLE Uutisten mukaan Unkarin pääministeri Viktor Orban vaati päivällä parlamentissa vuotoon syyllistyneiden saattamista vastuuseen. Orbanin mukaan Ajkan tehtaan omistavan MAL-yhtiön johto oli luottanut lähinnä hyvään onneen ja kieltäytynyt vahvistamasta myrkkyallasta suojaavia valleja.

Ainakin kahdeksan ihmistä kuoli viime maanantaina kun jäteallasta reunustava valli murtui ja vahvasti emäksinen jäteliemi valui läheiseen Kolontarin kylään. Kolontar on nyt evakuoitu ja hallituksen mukaan suurin osa kylästä joudutaan hylkäämään ikiajoiksi.

Pelastusmiehistöt rakentavat nyt yötäpäivää uutta suojavallia, jonka tarkotuksena on suojata asuttuja kyliä siinä tapauksessa, että jätealtaan alkuperäinen suojavalli pettää lopullisesti. Uuden vallin on määrä valmistua tiistaina.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat