Yle tuottaa Mannerheim-elokuvan - näin Selin kommentoi

Yleisradio tuottaa kokoillan elokuvan C. G. E. Mannerheimin elämästä. Kyseessä on fiktiivinen elokuva, joka keskittyy marsalkka Mannerheimin persoonaan, kertoo Yle.

Elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa tämän vuoden puolella. Kuvaukset alkavat jo tänä keväänä.

– Suomalaisten on jo aika nähdä Mannerheim valkokankaalla. Teemme elokuvan suuresta suomalaisesta, joka yhdistää kansakuntaamme vielä tänäkin päivänä, iloitsee elokuvahankkeen tuottaja Erkko Lyytinen Ylen verkkosivuilla.

Kyseessä ei ole vuosia odotettu Markus Selinin Solar Films -tuotanto, joka on kärsinyt vakavista rahoitusongelmista.

Selin ihmettelee aikataulua

MTV3:n tavoittama Selin hämmästelee kilpailevan tuotannon aikataulua, mutta toivottaa projektille kaikkea hyvää.

– Tällaisella aikataululla on vaikeaa saada elokuvaa teatterilevitykseen.

Solar Filmsin Mannerheim-elokuvan ohjaaja on vaihtunut kertaalleen Renny Harlinin sanouduttua irti projektista. Kerta toisensa jälkeen viivästyneen hankkeen ohjaa Dome Karukoski.

Yle kertoo toteuttavansa elokuvan kansainvälisen kumppanin kanssa. Yhteistyötä ei ole vielä toistaiseksi lyöty lukkoon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat