Yle toivoo opetuskanaville euroyhteistyötä

Yleisradion opetusohjelmien päällikkö Ulla Martikainen-Florath ehdottaa eurooppalaisille yleisradioyhtiöille opetusohjelmien vaihtoon perustuvaa yhteistyöfoorumia. European Educational Forum avaisi hänen mukaansa ikkunat alan laadukkaaseen tarjontaan ja esittelisi samalla katsojille muita Euroopan maita myös oppimisen, koulutuksen ja kasvatuksen näkökulmasta.

Telkku

Martikainen-Florath totesi eilen Yleisradion järjestämässä opetustelevision tulevaisuusseminaarissa, että digitaalitelevisio näyttää tarjoavan todellisia uusia mahdollisuuksia juuri asiaohjelmissa ja aivan erityisesti opetusohjelmissa. Seminaarissa kuultiin alustuksia eri maiden opetusohjelmien uusista näkymistä aikana, jolloin oppiminen on karannut koulusta tietoyhteiskunnan kansalaisvelvollisuudeksi ja uusi tekniikka kyseenalaistaa opetuksen vanhat mallit.

Seurusteluoppia tv:stä?

Esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n kesällä käynnistämä digikanava Knowledge rikkoo rajaa television ja tietoverkon väliltä. Kanava toimii elinikäisen oppimisen hengessä ja yrittää perinteisen opetusaineiston rinnalla jakaa katsojilleen myös työelämän tietoja ja elämänhallinnan taitoja. Televisiosta voi nyt siis opiskella työnhakua, vanhemmuutta tai teiniseurustelun alkeita, ainakin Britanniassa.

Ensi syksynä saarivaltakunnassa edetään vielä pidemmälle, kun hallituksen rahoittama The University for Industry -palvelu aloittaa toimintansa. Se yhdistää tietoverkon, puhelinpalvelun ja eri puolilla maata sijaitsevien erityisten oppimiskeskusten avulla muun muassa yliopistojen ja tv-yhtiöiden tarjontaa kokonaisuuksiksi, joista kansalaiset sitten voivat poimia itselleen tarpeellisia suorituksia. UFI tilaa tarpeen mukaan myös uusia kursseja kurssitarjotintaan varten, selvitti uutta palvelua suunnitteleva opetusohjelmien päällikkö Chris Jelley Yorkshire Television -yhtiöstä.

Hollantilaisen opetus-tv-yhtiön johtaja Kees Schippers arvioi seminaarissa, että televisio ja tietokone säilyttävät myös tulevaisuudessa rinnakkaiset roolinsa opetuksessa ja täydentävät näin toisiaan. Schippers varoitti kuitenkin tietotekniikka- ja ohjelmistoyritysten ylivallasta ja totesi, etteivät esimerkiksi virtuaalisiksi oppimisympäristöiksi tarkoitetut ohjelmistot ole vielä erityisen hyviä.

-Teknologia ei opeta, opettajat opettavat, muistutti Schippers. Tekniikka ei aina lisää oppimista, vaan tarjoaa tien oppimiseen vain taitavan ammattilaisen käsissä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat