Yle syrjii pienpuolueita?

Yle tekee kaikkiaan yli 150 valtakunnallista vaaliohjelmaa, mutta pienpuolueet pääsevät niistä vain yhteen televisio-ohjelmaan ja yhteen radio-ohjelmaan, väittää SKP:n kantelu

Suomen itsenäisyyspuolue on tehnyt Helsingin rikospoliisille tutkintapyynnön syrjinnästä Yleisradion vaaliohjelmissa.

Tutkintapyynnön mukaan sekä Yle että valtioneuvosto rikkovat Suomen perustuslakiin ja YK:n kansainväliseen yleissopimukseen sisältyviä ihmisoikeuksia. Tutkintapyynnössä viitataan Suomen rikoslakiin, jossa myös yhteiskunnallisen mielipiteen tai poliittisen toiminnan perusteella tapahtuva syrjintä on säädetty rangaistavaksi.

Itsenäisyyspuolueen mukaan Yle ei nyt ensimmäistä kertaa päästä yhtään eduskunnan ulkopuolisen puolueen edustajaa samaan vaalikeskusteluun eduskuntapuolueiden kanssa.

SKP kanteli oikeusasiamiehelle

Pari viikkoa sitten Suomen kommunistinen puolue (SKP) kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle syrjinnästä Yleisradion vaaliohjelmissa.

Siinä todettiin, että Yle tekee kaikkiaan yli 150 valtakunnallista vaaliohjelmaa, mutta pienpuolueet pääsevät niistä vain yhteen televisio-ohjelmaan ja yhteen radio-ohjelmaan.

SKP kanteli oikeusasiamiehelle myös ylimääräisen 2,5 miljoonan euron vaalituen jakamisesta eduskuntapuolueille.

Eduskuntaan on pyrkimässä 11 sen ulkopuolella olevaa rekisteröityä puoluetta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat