Yle: Suomesta yhteyksiä terrorismista epäiltyyn ryhmään

Ylen tv-uutisten haastatteleman kurdivaikuttajan mukaan Suomessa toimii aktiivinen ääri-islamilainen solu, joka on saanut tukea terrorismista epäillyltä järjestöltä.

Suomessa toimiva ääri-islamilainen ryhmä on Ylen tv-uutisten mukaan saanut tukea terrorismista epäillyltä järjestöltä. Näin sanoo pitkään Suomessa asunut kurdivaikuttaja tv-uutisten tämäniltaisessa haastattelussa. Suojelupoliisi (Supo) tutkii asiaa.

Tv-uutisissa haastatellun Abdoulmajid Hakkin mukaan Suomessa toimii solu, jolla on aktiivista toimintaa muun muassa Varsinais-Suomessa ja usealla eri paikkakunnalla. Solun jäseninä on ainakin 30 kurdia, joista osalla on taistelukoulutus. Jäsenillä on puolestaan yhteyksiä ainakin 15 terroristijärjestöön.

Hakkin mukaan ryhmän jäsenet hakivat viime vuonna rahaa Norjasta suoraan Ansar al-Islam -järjestön johtajalta mullah Krekarilta. Häntä on Hakkin tietojen mukaan käynyt tapaamassa kolme solun jäsentä, jotka ovat samalla saaneet 8 000-9 000 euroa pimeää rahaa. Hakkin omien kurdiverkostojensa kautta saamien tietojen mukaan Suomessa asuvat jäsenet saavat käskyjä suoraan Krekarilta tai hänen alaisiltaan esimerkiksi internetin keskustelusivujen kautta.

Keväällä suunnitelmissa on hänen mukaansa ollut, että eräs solun jäsen lähtisi tekemään itsemurhaiskua. Krekaria on epäilty yhteyksistä terroristijärjestö al-Qaidaan. Suojelupoliisin mukaan viitteitä tämäntyyppisestä liikehdinnästä on tullut esiin, ja kaikki tiedot tarkistetaan.

Supon terrorismin torjunnan päällikkö Paavo Selin korosti Ylen tv-uutisille, että tämänhetkisten tietojen mukaan Suomeen ei kohdistu terrori-iskun uhkaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat