Yle: Säätiöt ja ay-liike tukevat presidenttiehdokkaita

Vasemmiston ja oikeiston jako näkyy presidenttiehdokkaiden vaalirahoittajissa, kertoo Ylen uutiset.

Ay-liike tukee Paavo Lipposen (sd.) kampanjaa yli 100 000 eurolla. Häntä rahoittavat muun muassa JHL, PAM, Team ja Metalliliitto. Paavo Arhinmäki (vas.) saa liitoilta 45 000 euroa.

Sauli Niinistö (kok.) saa työnantajataustaiselta TT-säätiöltä, Teknologiateollisuudelta ja Yksityisyrittäjäin säätiöltä yhteensä 80 000 euroa.

Eva Biaudet (r.) saa säätiöiltä yli 300 000 euroa. Timo Soinin (ps.) 340 000 euron kampanjarahat otetaan puolueen kassasta.

Paavo Väyrysen (kesk.) kampanja rahoitetaan arpajaisilla ja mukikaupalla.

Pekka Haavisto (vihr.) on saanut lahjoituksina vajaat 200 000 euroa. Sari Essayah on saanut lahjoituksina 10 000 euroa.

Ehdokkaat voivat halutessaan antaa ennakkoilmoituksen rahoituksestaan 20. tammikuuta mennessä. Varsinainen ilmoitus on jätettävä kaksi kuukautta vaalituloksen vahvistamisesta.

Vaaleissa Niinistön 1,3 miljoonan euron budjetti on omaa luokkaansa. Sitä lihottavat lukuisat lahjoitukset yksityisiltä ihmisiltä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat