Yle: Niinistö patistaa hallitusta säästöihin

Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi aikova Sauli Niinistö kehottaa hallitusta ryhtymään toimiin velkaantumisen katkaisemiseksi. Niinistö piti YLE Uutisten haastattelussa hallitusohjelmaa vaatimattomana ja varoitti uskomasta siihen, että talouskasvu auttaisi tasapainottamaan valtiontalouden.

–Vaatimustaso on kasvanut paljon, kun talouden suunta ei olekaan niin hyvä kuin ennakoitiin, Niinistö sanoi YLE Uutisille.

Niinistön mielestä viimeistään Euroopan taloustilanteen pitäisi herättää kaikki todellisuuteen. Uusia säästökohteita pitäisi löytää mahdollisimman pian.

–Oikeastaan edellisestä taantumasta lähtien on eletty sen uskon varassa, että vuosina 2010-2011 maailma valkenee sen verran, että se hoitaa meidän velkamme. Nyt on vuosi 2011 ja tehdään vain lisää velkaa, Niinistö kertoo.

Niinistö ei tahdo luetella leikkauskohteita. Hän kuitenkin toivoo, että valtiontaloudessa pyrittäisiin kokonaisuudessaan säästäväisyyteen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat