Yle: Nämä ely-keskukset lakkautusuhan alla

Työ- ja elinkeinoministeriössä suunnitellaan ely-keskusten vähentämistä viidestätoista yhdeksään, kertoo Yle.

Sen mukaan lakkautettavien joukossa olisi muun muassa Kainuun ely-keskus, joka on paininut Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmien kanssa.

Yle kertoo, että muut lakkautettavat elyt olisivat Pohjanmaa, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Häme ja Satakunta. Näistä neljässä hoidetaan ympäristöasioita.

Kaavaillut lakkautukset perustuvat valtion vaatimuksiin saada kasaan 10-12 miljoonan euron säästöt.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsittelee ely- eli elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten säästöjä kahden viikon kuluttua.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat