MT: Maidon tuottajahinta laskee rajusti

Maidon tuottajahinta laskee Venäjän tuontikieltojen sekä Suomen heikon taloustilanteen takia.

Valion osuuskuntien päätös laskea maidon tuottajahintaa kerralla noin 40 sentistä litralta 35 senttiin tuli kuitenkin hieman yllättäen, Pellervon taloustutkimuksen PTT:n maatalousekonomisti Tapani Yrjölä arvioi.

 Valion maidon tuottajahinta laskee rajusti helmikuun alussa. Yrjölän mukaan maidon tuottajahinta oli korkealla viime vuonna, mikä lisäsi tuotantoa. Kysyntä ei kotimaassa kuitenkaan heikon taloustilanteen takia lisääntynyt. Lisäksi Venäjä asetti eurooppalaisille maataloustuotteille tuontikieltoja viime kesänä.

– Korvaaville markkinoille on ruuhkaa. Tuottajahinnan laskusta voi päätellä, että uusia markkinoita ei ole löytynyt riittävästi, Yrjölä sanoo.

 Yrjölän mukaan tuottajahinnat voivat kääntyä uudelleen nousuun, jos maitotuotteiden kysyntä kasvaa kotimaassa tai Venäjä purkaa tuontikieltojaan. Kumpikaan vaihtoehto ei kuitenkaan tapahdu nopeasti, sillä Suomen talouteen ei ennusteta nopeaa kasvua eikä Venäjän tuontikiellon taustalla oleva Ukrainan sota osoita rauhoittumisen merkkejä.

Valio ei halua kommentoida maksamiaan hintoja kesken vuoden, yhtiön viestintäjohtaja Pia Kontunen sanoo.

Suomen Arla laski maidon tuottajahintaa vuoden alussa 1,5 senttiä vajaaseen 41 senttiin litralta. Suomen Arlan toimitusjohtaja Reijo Kiskola ei halua tällä hetkellä arvioida yhtiön tuottajahinnan tulevaa kehitystä.

Maidon tuottajahintojen laskusta kertoivat aiemmin esimerkiksi Ilkka, Pohjalainen ja Maaseudun Tulevaisuus.   

Lue myös:

    Uusimmat