Yle-laki palaa eduskuntaryhmien käsittelyyn

Eduskuntaryhmät käsittelevät huomenna sitä, päätetäänkö Yleisradion rahoituksesta ja hallinnosta tällä vaalikaudella. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat sopivat asiasta iltapäivällä.

Ryhmäjohtajien tapaamisessa oli mukana myös viestintäministeri Suvi Linden (kok.), joka viime viikolla ilmoitti ettei tuo uutta Yle-lakiesitystä eduskunnan käsittelyyn.

Keskustan ryhmäjohtajan Timo Kallin mukaan rahoitus- ja hallintomallista olisi löydettävä yksimielisyys, jotta asia etenisi.

SDP:n eduskuntaryhmä ei puheenjohtajansa Eero Heinäluoman mukaan hyväksy edelleenkään julkisen palvelun neuvostoa, josta hallitusryhmät sopivat pari viikkoa sitten. Heinäluoman mielestä Yle ei tarvitse neljättä valvojaa hallintoneuvoston, ulkopuolisen hallituksen ja liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi.

Hallituspuolueista ainakin kokoomus pitää kiinni julkisen palvelun neuvostosta.

Uudessa Yle-laissa on ollut tarkoitus toteuttaa myös tv-maksun korvaava Yle-maksu, joka tulisi käyttöön vuonna 2012.

Katso Matti Maunun juttu

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat