Yle: Laaninen kiistää tienneensä Nuorisosäätiön tuesta

Matti Vanhasen (kesk.) entinen erityisavustaja, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoo, ettei hän tiennyt Nuorisosäätiön Vanhaselle vuoden 2006 presidentinvaaleissa antamasta yli 20 000 euron tuesta. Laaninen oli mukana Vanhasen presidentinvaaliorganisaatiossa.

Laaninen sanoi Ylen A-studion haastattelussa eilen, ettei tuen mahdollisesti aiheuttamasta jääviydestä puhuttu.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan Vanhanen oli esteellinen ja toimi vastoin lakia, kun hän pääministerinä osallistui Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämiseen hänelle itselleen vaalirahaa antaneelle Nuorisosäätiölle.

Puoluesihteeri kuvaili Vanhasen esteellisyyttä kolmen sekunnin virheeksi.

- Vanhanen käytti RAY:n avustuspäätöksen tekemiseen suunnilleen kolme sekuntia. Sen verran kuin nuijan kopauttaminen valtioneuvostossa vei. Hänellä saattoi olla vähän muuta miettimistä kuin tämän jääviyskysymyksen pohdinta tilanteessa, jossa presidentinvaalien ensimmäinen kierros oli takana ja katkera tappio niskassa, Laaninen sanoi A-studiossa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat