Yle kaavailee yhä lupamaksun nostoa

Televisiolupamaksuun 20 markan korotus ensi vuonna. Jakelutekniikan yhtiöittämisestä päätös syksyllä.

Yleisradio päättää radion ja television jakelutekniikan yhtiöittämisestä ensi vuoden syksyllä. Ylen hallintoneuvosto käsitteli asiaa tänään ja valtuutti yhtiön hallituksen jatkamaan yhtiöittämisen suunnittelua. Lopulliset päätökset jakeluverkon yhtiöittämisestä on tarkoitus tehdä ensi syksyn aikana, kerrottiin Yleisradiosta.

Digitalisointi leimaa Yleisradion ensi vuoden budjettia, jonka hallintoneuvosto tänään hyväksyi. Budjetin mukaan sekä jakeluverkkojen että television ja radion tuotantoprosessien digitalisointi jatkuu ensi vuonna, yhtiön digitaaliverkoissa tarjottavia palveluita valmistellaan ja myös internet-toimintaa kehitetään edelleen.

Radion valtakunnallinen ohjelmatarjonta kasvaa ensi vuonna 15 prosenttia ja maakunnalliset lähetykset supistuvat 18 prosenttia. Ylen televisiokanavien ohjelma-aika kasvaa budjetin mukaan ensi vuonna kaksi prosenttia kuluvasta vuodesta.

Ylen televisiokanavien ohjelma-aika nousee ensi vuonna keskimäärin 26 tuntiin vuorokaudessa. Valtakunnallisten radiokanavien ohjelma-aika kasvaa 108 tuntiin vuorokaudessa. Radion maakunnalliset lähetykset laskevat 126 tuntiin vuorokaudessa. Ulkomaanlähetyksiä Yle lähettää 90 tuntia vuorokaudessa.

Yleisradion ensi vuoden liikevaihdoksi on budjetoitu 2 032,4 miljoonaa markkaa, mikä on 14 miljoonaa markkaa enemmän kuin kuluvan vuoden liikevaihto. Budjetin kokonaiskustannukset nousevat 2 165,9 miljoonaan markkaan. Lupatulojen osuus Ylen liikevaihdoista laskee hieman arvonlisäprosentin nousun vuoksi.

Lupamaksuihin korotus

Yleisradion hallintoneuvosto esitti valtioneuvostolle lupamaksujen korottamista ensi vuoden alusta 20 markalla veroprosentin kasvun vuoksi. Ehdotuksen mukaan lupamaksu nousee 862 markasta 882 markkaan vuodessa.

Muiden radio- ja televisioyhtiöiden Ylelle maksamat verkkovuokrat ja julkisen palvelun maksut ovat budjetin mukaan ensi vuonna 420 miljoonaa markkaa. Muita tuloja Yle laskee saavansa runsaat 70 miljoonaa markkaa. Suurimman osan siitä muodostavat ohjelmatoiminnan ja teknisen toiminnan tulot.

Ylen jakelutoiminnan yhtiöittämisestä on valmistunut Mandatumin ja ulkopuolisten veroasiantuntijoiden tekemä selvitys. Sen mukaan radio- ja televisio-ohjelmien lähetyksistä huolehtivasta jakelutekniikasta muodostettaisiin erillinen Yleisradion omistama tytäryhtiö.

Jakelutekniikan yhtiöittämisen tavoitteena on Yleisradion mukaan mm. parantaa jakeluverkon palveluiden läpinäkyvyyttä, irrottaa pääomaa ohjelmatuotannon digitalisointiin ja muuhun ohjelmatoiminnan kehittämiseen sekä parantaa jakeluverkon digitalisoinnin toimintaedellytyksiä.

Radio aloittaa ensimmäiset varsinaiset digitaaliset radiolähetykset (DAB) ensi vuonna. Lähetykset kuuluvat lähes koko Uudellamaalla ja pääteillä Helsingistä Tampereelle ja Lahteen. DAB-verkko aloittaa puheohjelmien palvelulla. Koelähetykset pääkaupunkiseudulla alkoivat jo vuonna 1994.

Digitaalitelevision ensimmäisenä toteutusvaiheena on hallintoneuvoston päätöksen mukaan internet-verkkopalveluiden rakentaminen ja pohjan luominen erikoisuutispalveluille.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat