Yle: Hallitus valmistelee kokoontumisrajoitusten tiukennusta ja toisen asteen opiskelijoiden etäopetukseen siirtämistä

Kokoontumisohjeet kiristyvät – syyskuussa yli 50 hengen tilaisuuksissa pitää olla turvavälit 4:18
Näin uutisoimme kokooontumisohjeiden kiristymisestä nykyiseen muotoonsa elokuun lopulla.

Hallitus on neuvottelemassa kokoontumisrajoitusten kiristämisestä sekä toisen asteen, eli lukioiden ja ammattikoulujen oppilaiden etäopetukseen siirtymisestä, kertoo Yle.

Päätökset kiristämisestä tulisivat olemaan alueellisia, ja siten alueen omien viranomaisten käsissä. Hallitus voi kuitenkin esittää suosituksia kiristyksistä alueille, joiden koronatilanne on siirtynyt kiihtymis- tai jopa leviämisvaiheeseen viime aikoina.

Ylen mukaan edellä mainittuja rajoitustoimiesityksiä on tarkoitus saada valmiiksi jo alkuviikosta. Nykyinen kokoontumisrajoitus on 50 henkilöä, jota suurempi joukko saa kokoontua vain, jos turvavälit taataan. Näin on toimittu esimerkiksi urheilutapahtumissa.

Koronavirusepidemia on juuri nyt ilmaantuvuusluvun mukaan kiihtymisvaiheessa Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Pahin tilanne on Vaasan seudulla, jossa todettiin pelkästään torstaina 93 uutta tartuntaa.

Yhteensä tartuntoja todettiin torstaina syksyn ennätyslukema 296. Keväälläkään ei Suomessa kerrottu vastaavista lukemista, mutta THL:n mukaan tartuntoja oli keväällä jopa viisinkertainen määrä todettuihin lukemiin nähden, sillä testejä ei ehditty tehdä tarpeeksi.

Suurin osa uusimmista tartunnoista on todettu nuorilla.

Lue myös:

    Uusimmat