Yle: Esperi Caresta tehty kaksi tutkintapyyntöä poliisille – "Ei ole yksiselitteisiä kriteerejä siihen, mitä on hyvä laatu tai riittävän turvallinen palveluasuminen"

Annika Saarikko kommentoi eduskunnassa Esperi Care -vyyhtiä 20:22
Annika Saarikko kommentoi eduskunnassa Esperi Care -vyyhtiä

Hoivayhtiö Esperi Caresta on tehty kaksi tutkintapyyntöä poliisille, kertoo Yle. Poliisia pyydetään selvittämään, ovatko Esperi Caren edustajat syyllistyneet rikoksiin.

Toisessa tutkintapyynnössä pyydetään selvittämään, onko hoivayhtiö syyllistynyt esimerkiksi heitteillejättöihin, pahoinpitelyihin tai kuolemantuottamuksiin.

Poliisi ei ole Ylen mukaan vielä päättänyt, aloittaako se asiassa varsinaista esitutkintaa.

Alkuvuodesta viranomaiset keskeyttivät toiminnan kahdessa hoivakodissa. Ensin näin tehtiin Esperi Caren hoivakoti Ulrikassa Kristiinankaupungissa ja myöhemmin Alavudella hoivakoti Pelimannissa. Ulrika on Esperi Caren ja Pelimanni Attendon toimipiste. Sekä Ulrika että Pelimanni sijaitsevat Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) alueella.

– Aluehallintovirasto ei ole pyytänyt poliisitutkintaa ainakaan toistaiseksi. Teemme yhteistyötä Valviran kanssa, ja harkitsemme asiaa sitten tarpeen mukaan. Siihen en ota kantaa, harkitaanko tällaista esimerkiksi Alavuden Pelimanni-hoivakodin osalta, sanoo ylitarkastaja Päivi Ahvenus Länsi- ja Sisä-Suomen avista.

"Selkeät kriteerit lakiin"

Julkisuudessa on ollut väitteitä siitä, että hoivayrityksistä tai hoivakodeista olisi annettu väärää tietoa aville esimerkiksi hoitajamitoituksista. Aivan tyhjästä väitteet eivät Ahvenuksen mukaan ole kummunneet.

– On ollut epäilyjä sellaisesta, että aville olisi annettu väärää tietoa.

Vaikka vakaviakin pulmia on ilmennyt, Lapin avin ylitarkastaja Päivi Salminen ei ole valmis menemään niin pitkälle, että sanoisi luoton menneen hoiva-alan yksityisiin palveluntuottajiin.

– Toisinaan on yksityisiä yksiköitä, jotka ovat toimivia ja hyviä. Mutta mitä enemmän toimintaa ajaa pyrkimys voittoihin, kyllä siinä tuppaa sitä enemmän asiakasnäkökulma kärsimään. Tuohan on yleinen markkinatalouden logiikka. Se on sitten eri asia, sopiiko se logiikka hoivapuolelle.

Salminen painottaa, että nykyinen hoivakoteja koskeva lainsäädäntö on aika tulkinnanvarainen.

– Siellä puhutaan käsitteillä palveluiden laatu, turvallisuus, toimintakyky... Tuo on valitettavan tulkinnanvaraista. Ei ole yksiselitteisiä kriteerejä siihen, mitä on hyvä laatu tai riittävän turvallinen palveluasuminen. Näin tätä joudutaan koko ajan rakentamaan tulkinnan kautta. Se tekee valvonnasta vaikeaa.

– Kaikkien osapuolien kannalta olisi hyvä saada selkeät kriteerit. 

Lue myös:

    Uusimmat