Yle: Amorellan karilleajo oli inhimillinen virhe

Viking Linen toimitusjohtaja Mikael Backman myöntää, että eilinen Amorellan karilleajo johtui konehuoneessa tehdyistä töistä. Backmania on haastatellut Yle.

Amorella-aluksen konehuoneessa tehtiin eilen järjestelmätöitä, joissa oli tarkoituksena vaihtaa sähköjärjestelmä. Toinen järjestelmä ei kuitenkaan käynnistynyt niin kuin olisi pitänyt, ja sähkökatkoksen seurauksena alus ajautui karille kahden solmun nopeudella karille Långnäsin edustalla.

Sähköjärjestelmän varageneraattori käynnistyi, mutta vauhti oli niin alhainen, ettei se enää riittänyt ohjaamaan laivaa.

Toimitusjohtajan mukaan työn kuluessa tehtiin virhe.

Backman ei kerro haastattelussa, milloin kyseinen järjestelmä on tarkistettu, mutta hän sanoo, että laivalla on erilaisia tietokone- ja muita järjestelmiä, jotka tarkistetaan joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi. 

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin merenkuluntarkastaja Esa Saari kertoi eilen MTV Uutisille, että Viking Linen Amorellalla oli testattu tämän kuun alussa totaalista sähköjen katkeamista eli black-out-tilannetta. Testissä kaikki sujui hyvin.

Amorella-alus on ollut liikenteessä 25 vuotta, mutta toimitusjohtaja Backman vakuuttaa Ylen haastattelussa, että aluksen iällä ei ole mitään tekemistä haverin kanssa. Hänen mukaansa kyseinen voi tapahtua minkä ikäisellä aluksella tahansa. 

Amorella viedään nyt korjattavaksi Rauman telakalle, ja se palaa liikenteeseen vielä ennen joulua.



 

Lue myös:

    Uusimmat