Yksityisten terveyspalvelujen suosio kasvanut

Erityisesti yksityisen työterveyshuollon suosio on nousussa. Eniten yksityisiä terveyspalveluja käytetään Etelä-Suomessa ja suurissa kaupungeissa.

Yksityisten terveyspalvelujen suosio on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta. Yksityiset lääkäriasemat, työterveysasemat, fysioterapeutit ja hammashoitolat hoitavat jo noin kolmanneksen kaikista avohoidon asiakaskäynneistä. Tiedot ilmenevät Stakesin tilastosta.

Kansalaiset turvautuivat yksityisiin avopalveluihin toissa vuonna kaikkiaan yli 17 miljoonaa kertaa. Tämä merkitsee yli kolmea käyntikertaa asukasta kohden. Eniten niitä käytetään Etelä-Suomessa ja erityisesti suurissa kaupungeissa.

Valtaosa kasvusta johtuu työterveyshuollon kasvusta. Yksityisessä työterveyshuollossa käytiin toissa vuonna yhteensä 3,3 miljoonaa kertaa. Käyntikerrat lisääntyivät edellisvuodesta viidenneksellä.

Laboratoriotutkimuksia tehtiin vuonna 2005 aiempaa enemmän, mutta radiologiset tutkimukset vähenivät noin 20 000:llä edellisestä vuodesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat