Yksityiset palvelut työllistävät kitsaasti

Yksityiset palvelut työllistävät Suomessa ihmisiä heikommin kuin muissa teollisuusmaissa. Työpaikkoja uupuu etenkin kotitalouksille suunnatuissa kuluttajapalveluissa. Hieman paremmalla mallilla asiat ovat liike-elämälle suunnattujen tuottajapalvelujen osalta. Tiedot ilmenevät Palkansaajien tutkimuslaitoksen tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkija Seija Ilmakunnaksen mukaan kuluttajapalvelujen työllisyyttä tulisi edistää elinkeinopoliittisin toimin. Ilmakunnas havaitsi, että yksityiset palvelut tuovat Suomessa 20,9 työpaikkaa sataa työikäistä kohti. Listan kärjessä on Yhdysvallat, jossa vastaava lukema on liki kaksinkertainen: 40,7.

Liikenteen ja liike-elämän palveluissa teollisuusmaiden väliset erot eivät muodostu järin suuriksi. Sen sijaan kaupassa, majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, terveydenhuollossa sekä sosiaali- ja henkilökohtaisissa palveluissa vaihtelut ovat huomattavia. Juuri näissä Suomi on teollisuusmaista heikoin työllistäjä. Yksityisten palvelujen työllisyysosuus vaihtelee Pohjoismaiden noin 36 prosentista Yhdysvaltain lähes 60 prosenttiin. Sen sijaan julkisten palvelujen työllisyysosuus on Pohjoismaissa teollisuusmaista suurin.

Ilmakunnaksen mukaan tutkimus tukee käsityksiä siitä, että kireällä verotuksella on haitallinen vaikutus yksityisiin palveluihin. Hän havaitsi hyödykeverojen ja sosiaalivakuutusmaksujen vaikutuksen yksityisten palvelujen työllisyyden kannalta tuloverotusta merkittävämmäksi.

Väestön keskittyminen parantaa toimintaedellytyksiä

Väestön keskittyminen saattaa jatkossa parantaa yksityisten palvelujen toimintaedellytyksiä Suomessa. Tutkimuksen mukaan meillä alan työpaikkoja on selvästi enemmän kaupunkimaisissa kunnissa kuin maaseutukunnissa.

Palvelualojen työpaikkoja on kaupungeissa yli 43 sataa työikäistä kohti, mutta maaseudulla vain runsaat 20. Tutkimuksessa todetaankin, että yksityiset palvelut ovat kaupunkimaisissa kunnissa julkisia palveluja merkittävämpi työllistäjä. Kaupungistumisen lisäksi myös elintason kohoaminen parantaa yksityisten palvelujen toimintaedellytyksiä, koska niiden tulojousto on suuri.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat