Yksitoista kuoli Ranskan Alpeilla

Yksitoista ihmistä sai surmansa lumivyöryssä Ranskan Alpeilla eilen. Yhdeksän surmansa saaneista oli 13-15-vuotiaita ranskalaisia koululaisia. Viranomaiset arvioivat tänään, että koululaisryhmä oli itse aiheuttanut lumivyöryn, jonka alle sen jäsenet jäivät.

Koululaiset olivateilen lumikenkäretkellä lähellä Les Orresin hiihtokeskusta, joka sijaitsee sata kilometriä kaakkoon Grenoblesta. Ryhmä, johon kuului 26 koululaista ja kuusi aikuista, oli merkityn retkeilyalueen ulkopuolella.

-Olemme nyt varmoja, että ryhmä sai itse liikkeelle epävakaan, tiiviin lumikerroksen liikkeellelähdön, kertoi paikallisen poliisin edustaja.

Nuoret olivat 13-15 -vuotiaita, ja ryhmä oli saapunut Pariisin läheltä Montigny-le-Bretonneuxista. Kadonneita oli etsimässä yli sata vapaaehtoista, kaksitoista helikopteria sekä puolisotilaallisia joukkoja koirineen.

Viranomaiset ovat tällä viikolla toistuvasti varoittaneet lumivyöryistä runsaan lumentulon vuoksi. Erään pelastusryhmän johtaja sanoi, ettei hän olisi itse lähtenyt hiihtämään perjantain säässä. Lumivyörystä hengissä selvinneiden joukossa on ranskalaisten televisiotietojen mukaan myös vuoristo-opas, joka oli ryhmän mukana.

Lumivyöryt ovat asiantuntijoiden mukaan käyneet viime vuosina yhä tavallisemmiksi Alpeilla. Syynä tähän pidetään metsien hakkuita teiden, hotellien ja hiihtokeskusten rakentamiseksi. Kaksi Ranskan viime vuosikymmenien pahinta lumivyöryturmaa sattui 1970. Toisessa niistä kuoli Val d'Iseressä 39 ihmistä, ja toisessa 74 ihmistä Assyssa.
(STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat