Yksinäisyys ajaa lapset soittamaan auttavaan puhelimeen

Koululaiset ovat iltapäivisin paljon yksin. Ilmiö näkyy Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa, jossa alakoululaiset olivat viime vuonna suurin soittajaryhmä.

Lasten ja nuorten puhelimen ja netin vapaaehtoiset päivystäjät vastasivat viime vuonna vajaaseen 65 000 puheluun ja lähes 2700 nettikirjeeseen. Aktiivisimpia soittajia olivat 7-13-vuotiaat, jotka soittivat yli 70 prosenttia kaikista puheluista. Runsaasti yhteydenottoja tulee heti puhelinlinjojen avauduttua arkisin kello 14, kun lapset ovat yksin kotona.

Ahkerimpia kirjoittajia olivat 14-16-vuotiaat tytöt. Lapset soittavat ja kertovat päivän kuulumisiaan sekä kysyvät heitä askarruttavista asioista. Tytöt pohtivat suhteitaan kavereihin sekä kouluun ja opiskeluun liittyviä huolia. Poikia puolestaan askarruttaa seksi sekä muutokset omassa vartalossa.

- Lapsen kokemus yksinäisistä iltapäivistä jää helposti aikuiselta huomaamatta, koska lapsi oppii tyytymään olosuhteisiin. Lapsella on tarve kertoa kuulumisiaan ja jakaa ajatuksiaan heti koulun jälkeen. Koulumatka saattaa pelottaa, tyhjä koti ahdistaa ja tekemisen puute turhauttaa, kertoo Lasten ja nuorten puhelimen ja netin päällikkö Anne Ryhänen.

Ryhänen lisää, että Lasten ja nuorten puhelin tarjoaa mahdollisuuden saada aikuisen aikaa ja huomiota.

- Se ei kuitenkaan voi korvata lapsen ja vanhemman välisiä keskusteluja.

Ikävuodet 7-12 ovat lapsen sosiaalisen ja moraalis-eettisen kehityksen kannalta tärkeää aikaa. Lapsi oppii näinä vuosina toimimaan ryhmässä, ymmärtämään ja hallitsemaan omia tunteitaan sekä ottamaan huomioon toisten ihmisten tunteet ja tarpeet. Tähän tarvitaan kuitenkin aikuisten ohjausta ja tukea.

- Erityisesti kahdesta lapsiryhmästä on syytä olla huolissaan: niistä, joilla ei ole juuri lainkaan kavereita ja jotka viettävät aikaansa pääasiassa yksin, ehkä pelikoneiden tai television ääressä ja niistä, joilla on kyllä paljon kavereita, mutta joiden elämässä aikuisten läsnäolo jää vähäiseksi. Lasten ja nuorten puhelimeen soittaa sekä näitä yksinäisiä lapsia että kaveriporukoita. Kaikki he kaipaavat sitä, että aikuiset huomaavat heidät, kertoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat