Yksinäisten hautajaisissa uusi ongelma: Arkunkantajista pula

Hautajaisjärjestelyihin liittyy uudenlainen ongelma: pula arkunkantajista. Ei ole ollenkaan tavatonta, että hautajaisissa joudutaan kantamaan arkku neljän hengen voimin kuuden sijaan tai jopa jättämään arkku kappeliin, koska kantajia ei ole.  

Oulussa pulmaan on tarttunut kirkko. Evankelisluterilaiset seurakunnat päättivät kutsua koolle ihmisiä, joita arkunkantaminen vapaaehtoistyönä kiinnostaa.  

- Tämä on todella iloinen yllätys, sanoo Tuomo Vuontisjärvi kappelin oven avatessaan. 

- Täällä on jo kolmisenkymmentä ihmistä.  

Intiön kappelin aulan täyttävät vapaaehtoiset, joiden keski-ikä on viidenkymmenen paikkeilla. Naisia on paikalla vain muutama. Se ei yllätä Vuontisjärveä, joka työskentelee Oulun evankelisluterilaisten seurakuntien hautaustoimen päällikkönä. Arkunkantajat ovat perinteisesti olleet miehiä, vaikkei sukupuolella tehtävässä olekaan väliä.  

Uurnahautaukset kasvussa  

Muissa suurissa kaupungeissa uurnahautausten osuus on kasvanut jo 70-80 prosenttiin kaikista hautauksista, mutta Oulussa arkkuhautauksia on edelleen yli puolet.  

- Täällä ollaan perinteisiä, mutta kyllä tuhkaukset lisääntyvät koko ajan, Vuontisjärvi kertoo.  

Yksi syy arkunkantajapulaan on se, että kaupungeissa ei ole suuria yhteisöjä kuten maaseudulla. Maalla hautajaisiin saapuu usein koko kylä, mutta kaupungeissa saattueet voivat olla hyvinkin pieniä.  

- Oulussa hautajaisissa on keskimäärin 27 henkilöä, mutta määrä voi vaihdella yhdestä kahteensataan.  

Nykyään on myös tapana julkaista kuolinilmoitus vasta hautajaisten jälkeen. Aiemmin hautajaisiin saatettiin kutsua ilmoituksen avulla.  

Kohderyhmänä miehet  

Seurakuntien tilaisuuteen saapuneelle Tauno Lepistölle aihe oli tullut tutuksi läheisen kuoleman myötä.  

- Mietin, että voisin auttaa jotakuta toista, jolla on sellainen tilanne.  

Erityistä koulutusta Lepistö ei tehtävään koe tarvitsevansa.  

- Olen itsekin kantanut arkkua ilman mitään perehdytystä.  

Lepistö on vapaaehtoisjoukon nuorimmasta päästä. Seurakunnat yrittävät arkunkannolla tavoittaa kuitenkin nimenomaan keski-ikäisiä ja vanhempia miehiä. Heille ei nimittäin tahdo löytyä seurakunnista kiinnostavia vapaaehtoistehtäviä, vaikka halua auttaa löytyisikin.  

Lue myös:

    Uusimmat