Yksikään lääni ei saavuttanut koulutustakuun tavoitetta

Lääninhallitusten asettama koulutustakuu ei toteutunut toissa vuonna yhdessäkään läänissä. Tavoite on, että 97 prosenttia peruskoulun päättäneistä siirtyisi samana vuonna jatkokoulutukseen.

Lääninhallitusten arviointiraportin mukaan vuoden 2006 tulos oli jopa heikentynyt parilla prosenttiyksiköllä edellisestä arvioinnista. Lähimmäksi tavoitetta päästiin Länsi-Suomen ja Lapin lääneissä. Koulutuksen ulkopuolelle jää enemmän tyttöjä kuin poikia.

Arviointiraportista selviää myös, että lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut neuvoloissa sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa eivät vastaa lisääntyneeseen tarpeeseen. Palveluja on vähennetty, vaikka tarve on kasvanut. Hoitotakuu toteutui nuorten mielenterveyspalveluissa vain osassa maata.

Lääninhallitusten arviointiraportti peruspalvelujen tilasta luovutettiin valtiovarainministeriölle tiistaina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat