Yksi Venäjän rikkaimmista naisista kuoli lento-onnettomuudessa Saksassa – myös kaksi muuta uhria

Saksan lento-onnettomuudessa kuoli yksi Venäjän rikkaimmista naisista 1:55
Saksassa raivattiin lentokoneen osia turman jälkeen.

Kolme ihmistä kuoli sunnuntaina Saksassa pienkoneen pudottua pellolle. Kuolleiden joukossa on venäläisen S7-lentoyhtiön osaomistaja Natalia Fileva, joka oli yksi Venäjän rikkaimmista naisista. Yhtiö kertoi 55-vuotiaan Filevan kuolemasta tiedotteessa.

Saksalaisen uutistoimisto DPA:n mukaan turmapaikalle matkannut poliisiauto törmäsi toiseen autoon, minkä seurauksena kaksi ihmistä kuoli ja kolme loukkaantui.

Lentoturmassa kuollut Fileva oli viime vuonna julkaistussa Forbes-lehden listauksessa Venäjän neljänneksi rikkain nainen 600 miljoonan dollarin eli noin 530 miljoonan euron omaisuudella. Hän oli naimisissa S7:n toimitusjohtajan Vladislav Filevin kanssa.

Kuusipaikkainen kone oli matkalla Ranskasta Frankfurtin lähistöllä sijaitsevaan Egelsbachiin. Onnettomuudessa kuoli lisäksi koneen lentäjä ja toinen matkustaja.

Lue myös:

    Uusimmat