Yksi syöpä on erityisen kivulias: "Voi olla yksi ensimmäisistä oireista"

Syövän oireet – millaisesta oireesta tulee huolestua? 2:17
Mistä syövän tunnistaa? Videolla kerrotaan, millaisesta oireesta tulisi huolestua.

Noin puolella syöpää sairastavista on kipuja. Yksi esimerkki erityisen kivuliaasta syövästä on haimasyöpä, Docrates Syöpäsairaala kertoo tiedotteessaan.

Syöpäpotilaan kipu riippuu pitkälti syövän sijainnista, koosta sekä mahdollisen etäpesäkkeen sijainnista. Kipu voi olla myös syövän oire.

Paikallinen ja riittävän pieni syöpä ei tyypillisesti alkuvaiheessaan aiheuta minkäänlaisia oireita tai kipuja. Kasvaimen levitessä kivut kovenevat ja oikeastaan kaikki levinneet syövät aiheuttavat huomattavaa kipua. 

– Yksi esimerkki pahaa kipua aiheuttavista syövistä ovat haimasyövät, jotka voivat aiheuttaa todella hankalia oireita. On myös yleisesti tiedossa, että kipu voi olla yksi haimasyövän ensimmäisistä oireista, jonka perusteella se myös usein löydetään, Docrates Syöpäsairaalan onkologi Olga Maslennikova sanoo tiedotteessa.

Kipu on usein ensioire haimasyövän lisäksi mahalaukun syövässä ja luussa kasvavassa syövässä. 

Sen sijaan esimerkiksi ihosyövät sekä rinnan tai eturauhasen pienet syöpäkasvaimet eivät yleensä aiheuta lainkaan kipua, yliopistosairaanhoitopiirien tuottama Terveyskylä-verkkopalvelu kertoo. Kipu on harvinaista myös verisyövässä, johon ei liity kasvaimia.

Syöpäkivun syy

Syöpäkivuille on monia syitä.

Syöpäkipu voi olla kudos- tai hermovauriokipua. Kasvain voi aiheuttaa kipua venyttämällä sisäelinten ympärillä olevia kapseleita tai hermoja tai lähettämällä etäpesäkkeen luustoon. Joskus kivun syy voi olla paikallinen tulehdus.

Useimmiten akuuttina alkava syöpäkipu kroonistuu jatkuessaan pitkään ja pahenee taudin edetessä, kertoo Syöpäjärjestöjen Kaikki syövästä -sivusto. Pitkään jatkunut kipu aiheuttaa kipuradassa kipua ylläpitäviä muutoksia. Kipu vapauttaa lisäksi stressihormoneita ja monia muita aineita, jotka voivat pahentaa kipua.

Kipu ja sairaus myös kuormittavat ihmisen psyykettä. Ahdistus ja pelko voivat puolestaan pahentaa syöpäkipua.

– Kipu on kuitenkin hyvin subjektiivinen käsite, eikä sitä voida esimerkiksi tutkimuksella todeta, onkologi Maslennikova sanoo Docrates Syöpäsairaalan tiedotteessa.

Syöpäkipujen hoito kotona

Syöpäkivun hoidossa pyritään aina poistamaan kivun syy eli syöpä. Jos kasvaimen leikkaaminen ei ole mahdollista, voidaan sitä usein pienentää sädehoidolla tai solunsalpaajilla. 

Mikäli kivun aiheuttajalle ei voida tehdä mitään, tulee keskittyä mahdollisimman tehokkaaseen, yksinkertaiseen ja helppoon kivunlievitykseen. Syöpäkipua voidaan hoitaa esimerkiksi tulehduskipulääkkeillä ja opioideilla.

Potilas voi lievittää syöpäkipua myös kotikonstein. Tupakka ja alkoholi voivat pahentaa neuropaattisia kipuja, joten niiden käytön vähentäminen tai lopettaminen kannattaa. Liikunta ja terveellinen ruokavalio voivat auttaa kroonisiin kipuihin. Potilaat ovat hyötyneet myös fysioterapiasta.

Muita hoitokeinoja ovat kivunhallintamenetelmät ja rentoutusharjoitukset, kuten mindfulness, jotka lievittävät ahdistusta ja voivat tätä kautta auttaa kipuun. Jopa musiikkihoitoa voi käyttää osana kivunlievitystä. 

– Käytännössä kaikki hoitomuodot, jotka rentouttavat henkisesti, voivat auttaa myös fyysisissä kivuissa, Maslennikova sanoo.

Pelottaako ihosyöpä? Katso videolta, millaisista luomista ei tarvitse olla huolissaan.

Lähteet: Docrates Syöpäsairaala, Kaikki syövästä, Terveyskylä

Lue myös:

    Uusimmat