Yksi sähköposti muutti kaiken – Sebastian, 17, sai yllättävän työkutsun kesken lukion

Sebastian teki somettamisesta työn 8:28

Useimmat nuorten päätyvät kesätöikseen niin sanottuihin hanttihommiin, mutta välivuottaan viettävä 17-vuotias Sebastian Kontuniemi toimii sosiaalisen median päällikkönä Hifi Studio -yrityksessä.

Taustalla on Kontuniemen kiinnostus sosiaaliseen mediaan ja hifi-tekniikkaan, mutta työpaikan toivat asenne ja opiskellut psykologian taidot. Ensimmäinen askel päällikön pestin saamiseksi oli kuitenkin sähköpostiviesti.

– Otin ensimmäiseksi yhteyttä toimitusjohtajaan. Aloitin kirjoittamalla "Hei Jarmo, tässä seitsemän vinkkiä somesta", Kontuniemi kertoo yhteydenotostaan.

Vasta käytyään viestissä vinkkinsä läpi Kontuniemi laittoi yhdellä rivillä loppuun nimensä ja yhteystietonsa yhteydenottoa varten.

Opiskelee itsenäisesti

Syötti tärppäsi, ja Hifi Studion toimitusjohtaja soitti Kontuniemelle ja kutsui tapaamaan tätä toimistolle.

Kaksi kasvokkain käytyä tapaamista kestivät yhteensä ehkä kaksi tuntia, ja niissä Kontuniemi keskittyi kertomaan, miten hän voisi työllään auttaa yritystä. Vain viimeiset viisi minuuttia pohdittiin, mitä Kontuniemi voisi tästä saada palkaksi.

Päällikön pestinsä lisäksi Kontuniemi opiskelee itsenäisesti itseään kiinnostavia aiheita: esimerkiksi shakkia, psykologiaa, markkinointia ja taloutta.

– Kaikkea mikä kehittää mieltä, hän kuvailee kiinnostustensa kohteita.

Vielä nuoren miehen tulevaisuus on kuitenkin avoinna sen suhteen, mitä hän tekisi tulevaisuudessa. Ainakin terveys, koulutus ja uusiutuva energia ovat hänelle intohimon kohteita.

Videolla Kontuniemi kertoo tarkemmin, mitä hänen puoli kuudelta alkava päivänsä somepäällikkönä pitää sisällään.

Lue myös:

    Uusimmat