Yksi kymmenottelun suurista päätti uransa

Roman Sebrle ME:nsä jälkeen 2001.
Roman Sebrle ME:nsä jälkeen 2001.GETTY
Julkaistu 21.06.2013 16:02

Kymmenottelun maailmanennätystä pitkään hallussaan pitänyt Tshekin Roman Sebrle on päättänyt uransa.

Pitkään loukkaantumisista kärsinyt 38-vuotias tshekki kärsi viime vuoden Lontoon olympialaisissa kantapäävamman, josta paraneminen ei ole sujunut suotuisasti. Tämän vuoksi Sebrle päätti lopettaa kilpaurheilun jo ennen elokuun Moskovan MM-kisoja, joista hän kaavaili itselleen viimeistä koitosta.

Sebrle voitti kymmenottelussa olympiakultaa vuonna 2004 Ateenassa. Hän ylitti lajissa ensimmäisenä 9 000 pistettä vuonna 2001 tehden yksitoista vuotta kestäneen maailmanennätyksen 9 026. Yhdysvaltain Ashton Eaton ylitti tuloksen viime vuonna ja asetti uusiksi ME-lukemiksi 9 039.

Sebrlellä on palkintokaapissaan myös MM-kultaa Osakasta vuodelta 2007 sekä kaksi EM-kultaa.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu